28.3.2022 Tänään tiistaina olin taas aamulla huolehtimassa tunuman säilyttämisestä nyrkkeilyyn tai sanoisinko enemmänkin taistelemassa vanhuutta vastaan, mikä tietenkin on toivoton taisteu, mutta ainakin vielä tänään se onnistui 12 erän normaalilla harjoituksella. Sitten oli herkullinen kuukausilounas ystäväni, sieltä 60-luvulta saakka olevan ESA HEINOSEN kanssa ja päivitettiin taas päiviämme, Ukrainan tilannetta, futista ja puhuttiin matkailusta ja ihanne paikoista jossa olimme käynneet. Aina mukava tapaaminen ESAN kanssa. Nyt äsken näin erikoisen jutun vuodelta 2005.....otsikolla NYRKKEILY ON AATELISURHEILUA! Siihen kannatta tutustua.....
2005 kirjoitettua..... NYRKKEILY ON AATELISURHEILUA! Nyt kun olin katsomassa monen vuoden jälkeen nyrkkeilyä Kings Tallin illassa ja kun käsiini osui kesällä PEKKA VIKSTRÖMILTÄ saamani ERKKI VETTENRANNAN loistava artikkeli KUN NYRKKIURHEILU SUOMEEN SAAPUI! Mikä olisikaan sopivampi jatkamaan näitä boksaus tarinoita ja saan samalla tehdä oikein kunnon aikahyppäyksen, sillä jokseenkin tasan satavuotta sitten 9. heinäkuuta 1905 UUDEN SUOMETTAREN lukijoilta saattoi läikähtää kahvi sunnuntaiaamun kattaukselle. Pääkaupungissa esiintyy parhaillaan urheilijoita ulkomailta asti. Ja edellisen päivän ohjelmaan on kuulunut voimailua Kaartin Maneesissa eli ratsastushallissa. Sinne kokoontuivat Suomen väkevimmät miehet VERNER JÄRVISTÄ myöten. JÄRVINEN tulisi seuraavana vuonna voittamaan olympiakultaa kiekonheitossa, mutta nyt hän osallistui painikisoihin, joiden väliajalla nähtiin lehden mukaan rajattoman raakaa ja syvintä inhoa herättävä näytös boksauksessa, jonka esittivät Skandinavian mestari tanskalainen A.RASMUSSEN ja helsinkiläinen J.A.ELFING. Se oli nykytermein nyrkkeilyä, englantilaisten sääntöjen mukaan tapahtunutta kaksintaistelua, jollaista ei näin julkisesti ollut Suomessa aikaisemmin esitelty. Näytöksen soisimme olevan ensimmäinen ja viimeinen tämän maan rajojen sisällä, kuului UUDEN SUOMETTAREN varaukseton toivomus. Miksi nyrkkeilytaito teki niin kauhistuttavan vaikutuksen kirjoittajaan, joka selosti painiotteluja sekä muita urheilulajeja asiallisesti tai jopa innostuneesti? Vastausta on haettava 1800-luvulta asti. Painiakin pidettiin barbaarisena. Housunkauluspainin tapaiset perinnekamppailut eivät olleet valmistaneet suomalaisia tämän urheilun saapumiseen. Lehtimiehestä historian professoriksi siirtynyt SAKARI TOPELIUS vieraili Lontoossa 1862 ja hämmästyi metropolin ihmisvirroista terävine kyynärpäineen. Tämä on totisesti nyrkkitaistelun kotimaa, hän kirjoitti Suomeen palattuaan. Tarvitsi vain seisahtua hetkeksi kadulla joutuakseen vyöryvien massojen tyrmäämäksi. Kolmen vuosikymmenen kuluttua valtioneuvos TOPELIUS oli läsnä, kun HELSINGIN ATLEETTIKLUBI antoi varhaisimmat näytöksensä painiskelussa - kuten tuolloin sanottiin - ja painojen nostelussa. Myös painia pidettiin barbaarisena harrasteena, minkä takia ATLEETTIKLUBIN toimet nostattivat heti vastustusta. TOPELIUKSEN sijaa asialla oli hänen ystävänsä VIKTOR HEIKEL, yliopiston voimisteluopettaja ja liikuntakasvatuksen korkein auktoriteetti maassamme. Painia rasitti myös sirkustausta. Maassamme vierailleiden sirkuspainijoiden eleet ja otteet muistuttivat 2000-luvun televisiotarjonnasta tuttua amerikkalaista vapaapainia. ATLEETTIKLUBIN maine kuitekin puhdistui 1890-luvun lopulla. Suomalaiset pääsivät perehtymään ranskalaiseen eli moderniin painiin, jonka myös HEIKEL näki miehisenä ja luonetta jalostavana kamppailuna. KYLÄTAPPELIJOITA ja NYRKKIURHEILIJOITA! Nyrkkeilyä tiedetään harjoitetun maassamme jo 1800-luvun puolella, mutta yksityisestä aloitteesta ja ilman julkisuutta. Myös alakirjallisuutta oli sitä halajaville tarjolla. Vuosisadan vaihduttua urheiluliike sitten järjestäytyi valtakunnallisesti, ja kaikkien ruumillisiin harjoitteisiin liitettiin juhlapuheista edelleen tunnettu paatoksellinen ylätyyli. Urheilua markkinoitiin nuorisotyönä, henkisten ihanteiden ja kansallisten päämäärien täyttymyksenä. Siinä tilanteessa nyrkkeillä tapahtuva vastustajan murjominen edusti harppausta taaksepäin tunkkaisiin sirkussaleihin, jossa vallitsi viidakon laki. Entä sitten kylätappelut, joiden voitaisiin arvella edes joiltakin osin muistuttaneen urheilullisia nyrkkiotteluja? Vertaus on sikäli kohdallinen, että perinteisessä kylätappelussa vastustajia ei saannut tarpeettomasti vahingoittaa, tappamisesta nyt puhumattakaan. Uudella vuosisadalla kylien väliset yhteenotot olivat kuitenkin rappeutuneet omaan laskuunsa operoivien puukkosankarien urheiluksi, joten siinäkin suhteessa kehitys oli boksauksen maahantulon kannalta epäedullinen. Huomattavimmat urheilukoitokset Suomessa tarjosi näihin aikoihin helsinkiläinen REIPAS. Vuodesta 1897 toiminut voimistelu-ja urheiluseura järjesti KAISANIEMEN puistossa 1903 ensimmäiset kansainväliset kilpailut ja heinäkuun tapahtuma 1905 nyrkkinäytöksineen oli niille suoraa jatkoa. Ottelun suomalainen osapuoli eli AUGUST ELFING oli kaiken lisäksi REIPPAAN perustaja. Nyrkkeilyn alkeisiin kirjansitoja ELFVING oli ennättänyt tutustua Yhdysvalloissa asuessaan. Hän oli ajankohdalle tyypillisesti monitaitoinen mies, joka oli aloittanut voimistelijana ja kilpaillut voimaurheilujen lisäksi myös juoksussa ja pyöräilyssä. AAGE RASMUSSEN, hänen tanskalainen opponenttinsa, oli saapunut REIPPAAN tapahtumaan seurueen kera, ja heillä olikin suomalaisille opetettavaa useammassa kuin yhdessä urheilumudossa. RASMUSSEN voitti avauspäivänä eli lauantaina mailin pituisen kävelyn ja sunnuntaina viiden kilometrin kilpakävelyn. Nyrkkeilyä hän harjoitti sunnuntaina kohdaten ELFVINGIN toistamiseen, mutta siihen yhteenottoon ei UUSI SUOMETAR halunnut kajota sanallakaan. NYRKIN ja ALASIMEN VÄLISSÄ! Pääkaupungin muista lehdistä boksaukseen kiinnitti eniten huomiota HELSINGFORS POSTEN. Lauantaisen näytöksen selostus paljastaa, että RASMUSSEN ja ELFVING olivat nahistelleet kolme erää, joista jokainen oli minuutin pituinen. Iskujenvaihto oli tosin ollut melko yksipuolista. Pieni ja heiveröinen hra RASMUSSEN näytti olevansa uskomattoman ketterä ja erinomainen boksaaja, sillä hän takoi vastustajaansa kuin alasinta. Tavallisesta kuolevaisesta olisi tullut muhennosta tanskalaisen kourissa. ELFVING kesti kolme erää jalkojensa varassa ja sai katsomolta riehakkaan hyväksynnän. Sehän kannusti suomalaista yrittämään paremmalla menestyksellä seuraavanakin iltana. RASMUSSEN oli siihen mennessä voittanut kaksi kävelykilpailua ja osallistunut samana päivänä kymmenen kilometrin juoksuun, mikä ei kehässä tapahtunutta askellusta hillinnyt, kuten maanantain HELSINFORS POSTEN todistaa. Tanskalainen tanssi jälleen, notkeana kuin kissa ja iski lyöntejä toisensa jälkeen hra ELFVINGIIN, joka kuitenkin urheasti puolustautui. Yleisön kannatushuudot ja aplodit eiväe lainkaan ottaneet loppuakseen, mikä näyttää heidän olleen aivan toista mieltä kuin muuan tämän kaupungin sanomalehti, joka toitotti boksauksen olevan raakaa. RASMUSSEN ehkä osoittautui suomalaista taitavammaksi lyömisurheilussa, mutta lehtien välisen varjokamppailun voitti UUSI SUOMETAR. Nyrkkeily joutui jälleen vetäytymään maan alle, pienten piirien paheeksi, noustakseen takaisin vasta itsenäisyyden vuosina. SUOMEN URHEILULEHDEN nuori toimittaja LAURI PIHKALA oli jo sitä ennen suositellut nyrkkiurheilua, mutta vapaa-ajan harrasteena, ei kilpailullisena lajina. Ennakkoluulot olivat syvällä. Mutta 1920-luvulla PIHKALA ja kumppanit osasivat jo kertoa, että boksaus on pohjimmiltaan aivan jotakin muuta kuin alasimen virkaa toimttavan vastustajan pahoinpitelyä. Nyrkkeilyn jalo taito ymmärrettiin Suomessakin keskinäisessä kunnioittamisessa kilpailevien HERRASMIESTEN KÄSITYÖNÄ, TERVEEN SIELUN viljelynä terveessä ruumiissa, sanalla sanoen AATELISURHEILUNA. Runomuotoon tämän tulkinnan puki YRJÖ JYLHÄ. Hänen antologiansa VIIMEINEN KIERROS ilmestyi vuonna 1931, sen ensi lehdillä tekijä poseeraa yläruumis paljaana ja nyrkkeilyhansikaat käsissään. Näin JYLHÄ muotoili; TUPPEEN PAINA RAUTA, KANSA MIEHEKÄS, JOS EI PUHE AUTA, ISKE NYRKILLÄS, NIMES SOLVAAJALTA, ÄLÄ PÄÄTÄ VIE, ISKE JALAT ALTA, KYLLIKSI SIINÄ LIE. Niinkuin huomaatte, ei ollut elämä helppoa nyrkkeilijöille todistaa yhteiskunnalle, että nyrkkeily on jalo urheilu sekä hyvä kasvatuksellinen urheilumuoto nuorille ja AATELISURHEILUA, niinkuin 1920-luvulla LAURI PIHKALA ja kumppanit sen ymmärsivät. Ja olihan isänikin NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, joten kyllä siinä oli varmaan ihan oikeaa ajatusta.....NYRKKEILY ON AATELISURHEILUA!!! Palaan taas jonakin päivänä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti