PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/21

6.5.2006 ELÄMÄN CARUSELLI PYÖRII! Moi ystävät, myöntäkää vaan, olette kaivanneet minua ja juttujani. Ai, eikö? Olen joka tapauksessa palannut entistä viisaampana ja valaistuneempana (johtuen auringosta). Eilen illalla myöhään katsoessani MTV:n koostetta Helsingin Kisahallista ammattinyrkkeilyillasta, tunsin hyvin suurta mielihyvää nähdessäni meidän nuorten tyylikkäiden ja miellyttävien uusien nyrkkeilymme suurlähettiläiden JUHO TOLPPOLAN voittoisan ottelun sekä AMIN ASIKAISEN hienon, taitavan sekä tarkan kehätyöskentelyn! Ja kun hänen oikea koukkunsa 5:ssä erässä tavoitti EU-titteliottelussa ranskalaisen vastustajan poskipään, ranskalaisen rojahtaessa vatsalleen kanveesille, tunsin että tämä on jälleen uusi alku SUOMALAISELLE AMMATTINYRKKEILYLLE! Meillä on nyt kaksi loistavaa nuorukaista valmiina menestysotteluihin ja näyttää useitakin nuoria olevan tulossa siellä perässä. Voin nauttien onnitella JUHOAja AMINIA hienoista kehäesityksistä ja toivottaa hyvää jatkoa!
Me olemme siis viettäneet miellyttävää ja maukasta kevätlomaa ystävieni KALEVI KEVÄTLEIVOSEN ja AGENTTI 000:n kanssa. Koska AGENTTI 000:n elämä on niin salaista en voi kertoa yksityiskohtaisesti mitä kaikkea olemme puuhailleet tässä viimeaikoina. Enkä minä usko, että se teitä kiinnostaisikaan. Tänä yönä ajatukseni vilahtivat, (ehkä Aminin oikean koukun inspiroimana) jotenkin lapsuuteeni Ruoholahdenkadun ja Abrahaminkadun kulmille. Muistelinkin sitä tuossa yhdessä aikaisemassa pakinassani. Se oli hyvä lapsuus, hyvä aika mukavien kavereiden kanssa, jolloin reviiriä kasvatettiin vuosittain ja tutkittiin stadia pikkukundin silmin. Se maailmahan loppui kuin olisin astunut caruselliin, joka suureni ja jonka vauhti kasvoi kasvamistaan vuosi vuodelta, kunnes sen vauhti sinkautti  mut ulos carusellista ja olin kuin lapsi, joka on poistettu  huvipuistosta, menon ollessa parhaimmillaan. Siirryin siitä seuraavaan huvipuistoon tekemään bisnestä ravintola alalle, kansakoulupohjalta, ilman päivänkään opettelua alasta ja toteutin, KYLLÄ TYÖ OPETTAA TEKIJÄÄNSÄ  periaatetta! Olin taas carusellissa  joka pyörii kiihkeästi 7 päivää viikossa ja bisnes muutti välillä muotoaan, vauhti kasvoi, caruselli pyöri vinhaa vauhtia kunnes kutakuinkin 23:n vuoden päästä sinkautti mut taas ulos tästäkin huvipuistosta enenmänkin luonnonpuistoihin ja olen nauttinut tästäkin täysin siemauksin. Tunnen, että mut olisi nyt sinkautettu johonkin toiseen elämään, mistä olen voinnut tarkastella tätä aikaisempaa hur-lum-hei elämääni jo jonkinlaisen aikajakson takaa. Voin tuntea kiitollisuutta, olen saannut tavata valtavat määrät ihmisiä urheilun, taiteen, kulttuurin sekä bisneksen parista. Älykkäitä, fiksuja ja ystävällisiä! Kymmenet ihmiset ovat jäänneet syvälle sydämeeni monine ihanine muistoineen. Olen koittanut muistaa heitä näiden pakinoiden parissa. Olen saannut kokea rakkautta, se on suurinta ja suloisinta elämässä. Siitäkin on ollut jonkinverran mainintaa elämäni aikana, siitä on vinkkejä myös näillä nettisivuillani. Olen siitäkin kaikesta hyvin kiitollinen. Olen varmasti tehnyt hirveästi virheitä elämässäni, ollut ajattelematon, hiukan omapäinen omine ajatuksineni, mutta voin kuitenkin vakuuttaa, että olen toivonut kaikille mitä parhainta mahdollista elämää. Olen tuntenut, siis saannut tuntea elämän hulluutta monella tavalla ja kun tässä toukokuussa täytän kumminkin jo 59 vuotta, tunnen että olen saannut tavallisena stadilaisena Ruoholahdenkadun ja Abrahaminkadun kulmilta, siitä pikkukundista lähtien kulkea monien vaiheiden kautta näitä stadin katuja, kokea elämän carusellin ja olen sitä yrittänyt näissä pakinoissanikin hiukan valoittaa. Kulkea hetkiä vielä näissä huvipuistoissa, mutta niinkuin aina, kirjatkin loppuvat, tulee viimeinen sivu! Niin myös tässä VIRTUAL BOXI,NGSTARIN tarinoissa, mutta nettisivuillani jää nyt elämään vieraskirjani, jonne voitte halutessanne jättää terveiset, ehkä rikastuttaa näitä tarinoita omilla muistoillanne, nyrkkeilystä ja elämästä. Täällä on jo paljon hienoja tervehdyksiä, jatkakaa sitä.... Ja se mitä olen oppinut elämäni aikana, ei pidä sanoa, EI KOSKAAN, ja niinpä otan senverran takaisin, että eihän sitä tiedä, vaikka joku päivä, ylitsepääsemätön halu kirjoittaa, kommentoida jotain asiaa, jotakin ihmistä, jotakin hienoa suoritusta urheilun tai taiteen alalta saa minut valtoihinsa, että on pakko kertoa siitä tai hänestä, eli jätetään kuitenkin VIRTUAALI BOXINGSTARIN takaovi vähän raolleen....VOIKAA HYVIN, HYVÄÄ KESÄÄ ja KAIKKEA PARASTA ELÄMÄLLENNE! Harri Piitulainen

Niinpä...aika kulkee ja vuodet vierivät ja uusia tarinoita on tapahtunut vaikka kuinka tämänkin vuoden 2006 blogijutun jälkeen...eilen kävin taas treenaamassa Tuulimäen Boxingsalilla, jossa pyrin käymään  3-4 kertaa viikossa ja näin käyn henkilökohtaista taisteluani vanhuutta vastaan...joo, tiedän kyllä me jokainen häviämme sen taistelun, mutta missä erässä? Sitä enempää miettimästä jatkan elämää ja jonkinverran kirjoittamistakin, vaikka aina välillä olen ollut luopumassa siitä, mutta sitten vastustamaton halu kirjoittaa, muistella kavereita, ystäviä, kertoa tapahtumista ja tapaamisista saa pyörtämään ajatukset tämän lopettamisesta, mitä näköjään tässäkin 2006 funtsasin...