Tässä vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no13
Vuosi 1965 alkoi 29.1 revanssiottelulla ROLF RISBERGIÄ vastaan Tukholmassa maineikkaassa Eriksdahlshallenissa. Tällä kerralla olimme hiukan muuttaneet taktiikkaa isäni ollessa avustamassa kehäkulmassa. Olimme sopineet etten nyt liiku niin paljon taaksepäin vaan teen nopeita hyökkäyksiä ja lyön teräviä vastaiskuja enkä anna yliotetta RISBERGILLE. Taktiikka onnistuikin loistavasti sillä ensimmäisessä erässä ROLF RISBERG suorastaan hölmistyi aggressiivisuudestani. ja hävisi erän puhtaasti. Toisessa erässä RISBERG yritti kaikkensa kääntääkseen ottelun kulun ja hyökkäsi raivokkaasti, mutta olin valmistutunut tähän ja löin teräviä vastaiskuja. Toisen erän loppupuolella RISBERGIN hyökätessä erittäin varomattomasti pääsin lyömään häntä päin nenää, kuului ilkeä rusahdus ja verta syöksähti esille...Gongi soi toisen erän päättymiseksi. Väliajalla isäni antoi innoissaan uudet ohjeet; "Nyt sie Harri liikut, tanssit ja lyöt teräviä vasempia suoria, väistelet, nyrkkeilet. Se on siun nyt." Kolmas erä oli varmasti painajainen RISBERGILLE, sillä hän vuosi verta "kuin porsasta olisi teurastettu" eikä hän tavoittanut minua lyönneillään kun väistelin liikkuen ympäri kehää ja lyöden vasemmalla suoralla hänen murtuneeseen nenäänsä. Niinpä sain hyvityksen kuukauden takaiselle tappiolleni, vaikkakaan en pitänyt tämänkaltaisesta nyrkkeilystä missä vastustaja vahingoittuu ja ottelusta puuttuu se huumorin pilkahdus, joka minusta nyrkkeilyyn parhaimmillaan kuuluu ja tekee siitä inhimillisen.
tiistai 11. maaliskuuta 2025
VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta
Eilen tiistai-ilta toi taas suru-viestin kun kuulin ystäväni HEIKKI "Hessu" ORASMAAN poismenosta. Tuntuu hurjalta sillä nyt parinviikon aikana on useampi suruviesti tavoittanut minut ja olen hengessä joutunut jättämään hyvästit ystäville jotka ovat olleet merkittäviä elämän kulun aikana ja jättäneet hienoja muistoja ystävyydestä. Tänään jatkan laatimaani varjonyrkkeily leiriäni tuossa Toppelundin nurtsilla ja taisteluani vanhuutta vastaan. Tietoisena että "Kohtalon tähti" kurkkii jo selän takana. HESSUA muistaen lämpimästi ja omaisille osaanottoni ja voimia sillä menetys on suuri! R.I.P. HEIKKI ORASMAA....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti