Tänään on Punaisessa Ahvenessa TOM SJÖBERGIN kirjajulkkari ja sinne olen menossa. TOMIA on aina kauska treffata. Karismaattinen henkilö. Ja huomenna lähdetään muutamaksi päväksi Tukholmaan Muruni kanssa. Tukholma on myös aina hurmaava kaupunki monine kaupunginosineen. Joten nyt varjonyrkkeily treenit jää myös muutamaksi päväksi ja se että sain painoni 28 vuoden jälkeen alle 80 kiloa voin kyllä unohtaa sillä lähtiessä laivan ravintolasta on varattu jo pöytä ja niin siellä oleva buffetpöytä murskaa kyllä tämän ajatukseni pysyä alle 80;n kilon. No PAKKO JOUSTAA sanoisi tähän Jyrki Hämäläinen. Ja tukholmassa joka kaupungin hurmaavuuden lisäksi on herkkuja täynnä ja muutamia mieliravintoita ja kahviloita muodotaa ilman muuta suorastaan mahdottomuuden jatkaa tätä yritystä pysyä alle 80 kilon. No jatketaan sitä sitten paluuni jälkeen sillä olenhan sitten myös taas vanhempi ja viisaampi? Tai sitten en. No tämä on elämää. Iltapäivällä siis Punaisessa Ahvenessa ja siellä on varmaan paljon tuttuja kavereita TOMIN lisäsi.
Minä ja MINNA WALTHER
Minä ja Mauri Peltonen
Tässä vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no 38
Totuus oli, että koko syksy oli alkanut huonosti johtuen näistä tempuistani, joilla ei ollut mitään tekemistä nyrkkeilyn eikä urheilun kanssa vaan ne olivat henkisesti vielä kypsymättömän kaverin leikittelyä ja rehvastelua. Mutta vieläkään ei ollut tullut aika minun huomata, että jotain oli vinossa, vaan kävin nyrkkeilemässä Porissa samana päivänä kuin olisi ollut se karsintaottelu Vaajakoskella. Porissa oli ääriään myöten täynnä oleva katsomo, joka näki minun nyrkkeilevän ja taituroivan niin kuin lehdet asian seuraavana päivänä otsikoivat. 15.11.1965 astuin sitten armeijan palvelukseen Uudenmaan jääkäripataljoonaan Santahaminaan Urheilujoukkoihin. Samaan aikaan oli taas tiedossa karsintaottelu Helsingissä 22.11.1965 Pikku Messuhallissa, jossa karsittiin matkasta Lontooseen ja vastustajakseni oli tuleva nuori ja lupaava ARTO NILSSON. Pariin viikkoon en ollut ehtinyt harjoittelemaan, kun oli sinne armeijaan juuri tullut mentyä, enkä muutenkaan ollut sitä mieltä, että minun olisi ARTO NILSSONIN vuoksi harjoiteltava. Noustessani otteluiltana lievässä kuumeessa kehään 1500 ihmistä huusi ja buuasi minulle. En ollut siis kovinkaan suosittu tänä iltana. Omalaatuinen pr-työskentelyni oli tehnyt tehtävänsä.
Ottelussa yleisö kannusti koko ajan rajusti ARTSIA voittoon. ARTSI nyrkkeili itsensä yleisön sydämiin saamalla monen, hyvin monen mieliksi voiton niukasti 2-1, eikä tähän minulla ollut mitään sanomista. Tappio kirveli sisälläni, sieluni vuosi verta, vaikka poistuinkin yhtä pystypäin kuin olin kehään tullutkin. Ajattelin peloissani: "Jäänkö tähdenlennoksi Suomen nyrkkeilytaivaalle vai pystynkö nousemaan takaisin ja ottamaan oman ykköspaikkani sarjassani?" Edellisen vuoden loistava nousu Suomen nyrkkeilyn huipulle oli tänä syksynä vaihtunut alamäeksi johtuen ylimielisyydestäni ja turhautuneisuudestani. Illalla miettiessäni näitä asioita tiedostin, että olen edelleenkin vasta alussa enkä mikään valmis boksari, joten nyt on lusikka otettava taas kiltisti käteen ja alettava tunnollisesti harjoitella. Seuraavan päivän lehtiotsikot kertoivat yllätyksestä: "Arto Nilsson parrasvaloihin lyötyään Harri Piitulaisen", "Nilsson kukisti Piitulaisen vuoden huippuottelussa", "Nilsson yllätti Piitulaisen", Teksteissä kerrottiin vuosisadan ottelusta, jossa ARTO NILSSON yllättäen taisteli voiton, mutta epäiltiin kuitenkin seuraavan kerran käyvän toisin. Ja vasemmistolehdet olivat jatkuvasti puolellani: "PIITULAISTA vaihteeksi sorrettiin" kertoi otsikointi ja tekstissä todettiin minun hävinneen väärin, vaikkakin hävisin kolmannen erän, voitin kaksi ensimmäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti