Hyvää huomenta on maanantaiaamu ja HEI ME KAHVITELLAAN kahvittelu taas cafe Torpanrannassa. Ja vieläkään ei näytä terassikahvittelut ajanohtaiselta. Ilma on ennustettu vähän viileäksi. Yksi mikä täytyy tunnustaa että mun varjonyrkkeilyt tuossa Toppelundin Areenalla oli jänneet nyt kolmeksi viikoksi, mutta huomisesta alkaa taas paluu asiaan. Meillä oli MILO-herra eli tyttäremme dogi hoidossa ja oli senverran vaativaa ettei aamutreenit oikein innostaneet. Joo joo...huono tekosyy. No nyt uusi yritys taas tähän toukokuuhun ainakin 15 treeniä tavoitteena. Näin siis paluu arkeen!
Vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no29
Yhtenä päivänä vietimme välipäivää kisoista jokiristeilyllä, jossa minä tutustuin Olympiavoittajaan ja Euroopan mestariin RICARDAS TAMULISIIN joka ihasteli mun maskottiani HOLGERIA joka riippui matkapukuni rinnuksissa. Mutta sitten seuraavana päivänä olikin mun kova päivä edessä. Oteltaisiin Pronssimitalista ja vastustajana edellisten Olympialaisten kultamitalin voittaja...
Ottelupäivä oli 26.5.1965. Jos oli ollut vaikeata keskittyä edellisiin otteluihinn niin nyt paine tuntui vieläkin raskaammalta, kun tietoisuus olympiavoittajasta kiristi kuin vanne mieltäni. Asiantuntijoiden mukaan en tulisi kestämään minuuttiakaan GRUDZIENIN käsittelyssä. Faijalta tuli ennen ottelua Helsingistä sähke: "Ukko eläkkeelle", joka kuvasi vain hänen vankkumatonta uskoaan, että klaaraan tämän matsin tällä tavalla, ja se loi uskoa minulle illan otteluun. Illalla eivät kuitenkaan sen paremmin fyysiset kuin henkisetkään voimani riittäneet kukistamaan Puolan JOSEF GRUDZIENIA vaan hävisin tasaisen ottelun, joskin selvästi 5-0. Paras hetkeni tässä ottelussa oli sen ensimmäisessä erässä puolalaisen yritettyä selvittää ottelun nopeasti. Hänen hyökätessään rajusti pääsin lyömään oikean suorani vastaan ja GRUDZIEN horjahti pahasti. Ottelun loppu sujuikin molemmilla varman päälle, eikä mitään suurta taistelua syntynyt, koska minäkin tällä kertaa tyydyin osaani. Ja tässä onkin nyt se valtava ero sen välillä, että yrittää tehdä parhaansa tai todella tekee parhaansa panemalla kaiken peliin, mitä en tässä ottelussa tehnyt, mutta pystyin kuitenkin yllättämään asiantuntijat nyrkkeilemällä tasaisesti olympiavoittajan kanssa ja niinpä monen maan nyrkkeilyväen ennustus olikin että jo kahden vuoden päästä olisin mahdollisesti Euroopan mestari!
Mutta kukapa olisi silloin arvannut, että kahden vuoden päästä olisin jo aloittanut ammattinyrkkeilijänä, Joka tapauksessa nämä olivat hienot kisat ja matka mukava. Kaverit olivat loistavia, ja sain joukkueelta 30.5.1965 Itä-Berliinissä täytettyäni 18 vuotta muistoksi pienet hanskat. Toisessa olivat silloisten Euroopan mestarien nimet. Kymmenestä mestarista kahdeksan oli Neuvostoliiton edustajia, joten sen maan kansallislaulu tuli näissä kisoissa todella tutuksi. Toisessa hanskassa olivat Suomen joukkueen nimet, joten kundit, jotka olivat mukana, pysyvät varmasti muistoissani kivoina ja rehteinä urheilukavereina. Paluu kotiin oli tosi ihana. Nähdä kaverit ja faija onnistuneen reissun jälkeen. Olla taas stadissa...
EM-joukkueemme, matkanjohtajamme ja Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtajan ATLE SALOKANKAAN isällisessä huomassa puolalaisen taiteilijan näkemyksessä.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti