Seuraava otteluni oli 24.5.1965 ja vastustajakseni tuli Länsi-Saksan 25-vuotias 200 ottelua otellut ja niistä 173 voittanut kaveri nimeltään HELMUT ZETTIER. Ero kokemuksessa oli taas valtava minun vajaata kymmentä yleisen sarjan otteluani vastaan ja niinpä en ollutkaan voittajaehdokas tulevassa ottelussa. Päivittäiset rituaalit olivat samat kuin edellisessäkin ottelussa, joten niitä on turha toistaa. Ehkä suihkussa kävin päivän mittaan hiukan useammin kuin edellisellä kerralla, koska olin aina yhtäkkiä aivan hiestä märkä ja suihkun tarpeessa. On hiostavan ja jumalattoman pitkän päivän ilta. Olen matkalla kohti kehää jo tutussa hallissa jossa lukee valotaululla PIITULAINEN, FINLAND -ZETTIER, GERMANY. Mieleni on jonkun verran pelokas sekä epävarma, mutta päätän taistella ja katsoa miten käy.... Gongi soi, ensimmäinen erä. Vahva saksalainen aloittaa heti rajusti hyökkäyksen, lyöden molemmin käsin ja joudun antamaan periksi ja tanssimaan taaksepäin yrittäen vastaiskuillani pysäyttää saksalaisen, mutta turhaan.... Ensimmäinen erä päättyy ja olen häviöllä. "No, voitinhan ainakin yhden matsin näissä kisoissa", hiipii jo ajatuksiini väliajalla. Toinen erä. Sama alkaa taas sakemannin hyökätessä ja minun peräytyessä. Yhtäkkiä olen kehän kulmassa ja väistän väärään suuntaan. Saksalaisen kova oikea osuu suoraan poskipäähäni, kehä pyörähtää ympäri, tajuan vain, etten saa näyttää, kuinka pahasti lyönti osui. Tunnen leijailevani ilmassa, enkä vielä tänäänkään tiedä, kuinka selvisin tämän erän loppuun, mutta jälkeenpäin lehtiselostuksista luin saksalaisen osuneen kovan lyönnin oikeallaan ja minun sen jälkeen kääntäneen ottelun edukseni hienoilla väistöillä ja vastalyönneilläni. Näin tilanne oli toisen erän jälkeen lähes tasan saksalaisen johtaessa niukasti. Kolmas erä. Nyt tunnen ja tiedän, että tämä erä ratkaisee voiton ja voittoon on mahdollisuudet, kun vaan selviäisin hyvin tämän erän. Heti erän alussa kuulen pari tuttua suomalaisääntä katsomosta: "Harri, lyö vastaan oikealla, taistele, älä anna periksi"! He olivat OLLI MÄKI ja JARMO BERGLÖF, ammattinyrkkeilijät, jotka olivat matkalla Länsi-Berliiniin, missä heillä olisi ottelut muutaman päivän päästä, ja he olivat tänään tulleet katsomaan kilpailuja. Voi kuinka nuo tutut äänet yllättäen antoivat voimaa ja tahtoa! Taistelin todellakin lyöden, väistäen, lyöden, sain saksalaisen lyömään ilmaan ja vaikeuksiin tavoittamisessani, ja oli varmastikin jäljellä vajaa minuutti kolmannessa erässä, kun minun oikeani tavoitti saksalaisen poskipään, mutta ottelun kova vauhti oli jo viennyt parhaan terän, joten ZETTIER ainoastaan horjahti iskun voimasta kohti minua, jolloin väistin sivulle ja vastustajani ohittaessa minua en malttanut olla hiukan antamasta lisävauhtia tönäisemällä, ja niinpä kävi kova kolina saksalaisen suistuessa vatsalleen omaan kehäkulmaansa. Sain tietysti tästä huomautuksen kehätuomarilta. Mutta hätä ei lue lakia, ajattelin, ja siinä meni varmasti 20 sekunttia, joten loppusekunnit selvisin jo hienosti.
Seisomme keskellä kehää tuijottaen valotaulua hallin perällä, johon tulisi ilmestymään voittajan nimi ja kuinka tuomarit ovat ottelun pisteissä nähneet. Toivon, toivon.... Sali on hiljaa. Kaikki jännittävät tulosta, sillä ottelu oli ollut tasainen. Kehätuomari pitää käsistämme kiinni. Kuuluttaja alkaa puhua saksaa ja ilmoittaa voittajan: "PIITULAINEN, FINLAND" Valotauluun ilmestyy sama tuomariäännin 3-2 PIITULAINEN. Kehätuomari nostaa käteni ylös. Olen voittaja! Uskomatonta. Olen yllättänyt itsenikin näissä kisoissa. Myöhemmin illalla myös OSKU KANERVA oli selvittänyt itsensä jatkoon voittaen selvästi hirmuvahvan turkkilaisen vastustajansa., ja näin olimme selvinneet kahdeksan parhaan joukkoon sarjoissamme. Sähkeitä sateli Helsingistä ja fiilinki oli todella hyvä, eikä haitannut yhtään, vaikka tiesin seuraavaksi vastustajakseni tulevan Tokion olympialaisten kultamitalimiehen JOSEF GRUDZIENIN Puolasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti