Tämän jälkeen seurasikin kaksi viikon kestävää harjoitusleiriä Vierumäen ja Pajulahden urheiluopistoilla. Leirit olivat loistavia. Harjoittelimme kovasti ja nautimme erittäin kivasta fiilingistä kavereiden kanssa. Mieliala oli korkealla ja sitä vain paransi aikakausilehtijuttu, jossa olimme isäni kanssa hanskat kädessä Nyrkki-nimisen lehden kannessa. Leireillä kävi aika paljon urheilutoimittajia seuraamassa harjoituksiamme ja minäkin sain arvostelevaa kritiikkiä osakseni. Epäiltiin, etten pärjäisi vielä näissä
EM-kisoissa, mikä olikin aika luonnollista, kun otti huomioon kokemukseni ja ikäni. Mutta itse olin valmistautunut kyllä korjaamaan PM-kisojen surkean esityksen ja vannoin itselleni, että jos kohtaan Norjan TORE MAGNUSSENIN uudelleen, en anna hänelle sekunninkaan rauhaa ottelussa, sillä minua harmitti vieläkin se, että eksyin leikkimään ja juttelemaan pitkin ottelua, kehumaan vastustajaani kun hänen lyöntinsä tavoitti minu; "Fint, mycket fint", höpöttelin aivan kuin olisi ollut ihme kun vastustajani
osui minuun. Näin jälkeenpäin pystyn toteamaan oman erikoisuuden tavoitteluni alkaneen "nousta päähän" niin kuin sanotaan. Mutta toisaalta halusin todella kehittyä ja siksi harjoittelin tunnollisesti koettaen myös samalla kasvaa henkisesti. Hyväksyin "sirkuksen" ja erikoisuuden tavoitteluni, koska alusta saakka minulla oli siihen motivaationi, halu ansaita omat kannukseni ja nimeni nyrkkeilyhistoriaamme! Vaikkakaan
koskaan minusta ei olisi tullut
nyrkkeilijää, voittavaa nyrkkeilijää, ilman isääni ja hänen tinkimätöntä valmennustaan. Ennen lähtöämme Itä Berliiniin jouduin elämäni kovimpaan rääkkiin, kun faija pani minut sparraamaan silloisten ammattilaistähtien OLLI MÄEN ja JARKKI BERGLÖFIN kanssa, joka päivä kolme erää kummankin kanssa. Kun kaverit olivat minua monin kerroin vahvempia ja todellisia ammattimiehiä, ei ollut ihme, että nenäni paisui päivä päivältä isommaksi, aremmaksi ja tummemmaksi, mutta hienointa oli, että käteni olivat vaihteeksi tervehtyneet ja pystyin harjoittelemaan täysitehoisesti. Ilman tätä paria viikkoa ja näiden kavereiden apua, en olisi varmasti kisoissa pärjännyt, mutta nämä viikot tekivät sen, ettei kukaan pystynyt ryntäämään päälleni voimalla, koska pystyin pysäyttämään heidän hyökkäyksensä terävällä oikealla suoralla, jota jouduin koko ajan treenaamaan OLLIN ja JARKIN ahdistellessa minua tiukasti harjoitusotteluissa. Valtavalta tuntui silloin ero amatöörin ja näiden ammattilaisten välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti