Pääsiäinenkin alkaa olla ohitse. Tänään vielä HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuus oli cafe Torpanrannassa jossa oli vähemmän kavereita normaaliin maanantaihin verrattuna kuitenkin tarinaa riitti ja paljon. Sitten mun täytyy tunnustaa pääsiäinen on nostanut painoani yli kilon tai tiedä sitä enemmänkin sillä en ole uskaltanut mennä vaakaan. Sitten MILO-herran (tyttäreni dogi) vierailu meillä on suistanut mut pois normaalista päivä treenistäni eli varjonyrkkeilystä Toppelundin Areenalla. Ja olen siirtänyt sen uudelleen alkavaksi sinne toukokuun alkupäiville. Tunnen siitä kyllä vähän huonoa omaatuntoa? Olenko menettänyt "Tiikerinsilmäni" tiedätte varmaan ROCKYN Eye of the Tiger elokuvan ja kappaleen. Joudun varmaan tässä kuuntelemaan sen ja katsomaan elokuvan vahvistuakseni henkisesti uuteen yritykseen. No täytyy lohduttautua sillä lauseella mitä nykyään sanotaan kun ei tahto riitä toteuttamaan itselleen tehtyjä suunnitelmia "OLE ITSELLESI ARMOLLINEN" joo joo!
Vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no26
Tämän jälkeen seurasikin kaksi viikon kestävää harjoitusleiriä Vierumäen ja Pajulahden urheiluopistoilla. Leirit olivat loistavia. Harjoittelimme kovasti ja nautimme erittäin kivasta fiilingistä kavereiden kanssa. Mieliala oli korkealla ja sitä vain paransi aikakausilehtijuttu, jossa olimme isäni kanssa hanskat kädessä Nyrkki-nimisen lehden kannessa. Leireillä kävi aika paljon urheilutoimittajia seuraamassa harjoituksiamme ja minäkin sain arvostelevaa kritiikkiä osakseni. Epäiltiin, etten pärjäisi vielä näissä
EM-kisoissa, mikä olikin aika luonnollista, kun otti huomioon kokemukseni ja ikäni. Mutta itse olin valmistautunut kyllä korjaamaan PM-kisojen surkean esityksen ja vannoin itselleni, että jos kohtaan Norjan TORE MAGNUSSENIN uudelleen, en anna hänelle sekunninkaan rauhaa ottelussa, sillä minua harmitti vieläkin se, että eksyin leikkimään ja juttelemaan pitkin ottelua, kehumaan vastustajaani kun hänen lyöntinsä tavoitti minu; "Fint, mycket fint", höpöttelin aivan kuin olisi ollut ihme kun vastustajani
osui minuun. Näin jälkeenpäin pystyn toteamaan oman erikoisuuden tavoitteluni alkaneen "nousta päähän" niin kuin sanotaan. Mutta toisaalta halusin todella kehittyä ja siksi harjoittelin tunnollisesti koettaen myös samalla kasvaa henkisesti. Hyväksyin "sirkuksen" ja erikoisuuden tavoitteluni, koska alusta saakka minulla oli siihen motivaationi, halu ansaita omat kannukseni ja nimeni nyrkkeilyhistoriaamme! Vaikkakaan
koskaan minusta ei olisi tullut
nyrkkeilijää, voittavaa nyrkkeilijää, ilman isääni ja hänen tinkimätöntä valmennustaan. Ennen lähtöämme Itä Berliiniin jouduin elämäni kovimpaan rääkkiin, kun faija pani minut sparraamaan silloisten ammattilaistähtien OLLI MÄEN ja JARKKI BERGLÖFIN kanssa, joka päivä kolme erää kummankin kanssa. Kun kaverit olivat minua monin kerroin vahvempia ja todellisia ammattimiehiä, ei ollut ihme, että nenäni paisui päivä päivältä isommaksi, aremmaksi ja tummemmaksi, mutta hienointa oli, että käteni olivat vaihteeksi tervehtyneet ja pystyin harjoittelemaan täysitehoisesti. Ilman tätä paria viikkoa ja näiden kavereiden apua, en olisi varmasti kisoissa pärjännyt, mutta nämä viikot tekivät sen, ettei kukaan pystynyt ryntäämään päälleni voimalla, koska pystyin pysäyttämään heidän hyökkäyksensä terävällä oikealla suoralla, jota jouduin koko ajan treenaamaan OLLIN ja JARKIN ahdistellessa minua tiukasti harjoitusotteluissa. Valtavalta tuntui silloin ero amatöörin ja näiden ammattilaisten välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti