VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

Vau, toukokuun eka päivä! Sehän tarkoittaa että mun mielessäni alkaa KESÄ! No joo toistaiseksi siellä on koleaa ja harmaata. On kyllä ollut vappupäiviä jolloin on ollut ensimmäinen päivä Mellstenin Paratiisirannalla lämpimässä aurigonpaisteessa rannalla. On tosin mielessä myös vappuja jolloin on satanut lunta eikä se ollut mitään unta. Nyt kuitenkin alkaa ja jatkuu VARJONYRKKEILY leirini Toppelundin Areenalla Vihreässä Temppelissä niinkuin JYRKI69 sitä nimittää. Maanantaisin HEI ME KAHVITELLAAN cafe Torpanrannassa kello 10-12 ja kovasti odotetaan tämän kesäkauden ensimmäistä terassikahvittelua? Se vielä odottaa. Näihin molempiin toivotan tervetuleeksi mukaan jos kiinnostaa. Siis nyt voi soittaa jo perinteisesti SUMMER TIME kappaleen,,,ollaan toivekkaita!!!

Vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no 28

Seuraava otteluni oli 24.5.1965 ja vastustajakseni tuli Länsi-Saksan 25-vuotias 200 ottelua otellut ja niistä 173 voittanut kaveri nimeltään HELMUT ZETTIER. Ero kokemuksessa oli taas valtava minun vajaata kymmentä yleisen sarjan otteluani vastaan ja niinpä en ollutkaan voittajaehdokas tulevassa ottelussa. Päivittäiset rituaalit olivat samat kuin edellisessäkin ottelussa, joten niitä on turha toistaa. Ehkä suihkussa kävin päivän mittaan hiukan useammin kuin edellisellä kerralla, koska olin aina yhtäkkiä aivan hiestä märkä ja suihkun tarpeessa. On hiostavan ja jumalattoman pitkän päivän ilta. Olen matkalla kohti kehää jo tutussa hallissa jossa lukee valotaululla PIITULAINEN, FINLAND -ZETTIER, GERMANY. Mieleni on jonkun verran pelokas sekä epävarma, mutta päätän taistella ja katsoa miten käy.... Gongi soi, ensimmäinen erä. Vahva saksalainen aloittaa heti rajusti hyökkäyksen, lyöden molemmin käsin ja joudun antamaan periksi ja tanssimaan taaksepäin yrittäen vastaiskuillani pysäyttää saksalaisen, mutta turhaan.... Ensimmäinen erä päättyy ja olen häviöllä. "No, voitinhan ainakin yhden matsin näissä kisoissa", hiipii jo ajatuksiini väliajalla. Toinen erä. Sama alkaa taas sakemannin hyökätessä ja minun peräytyessä. Yhtäkkiä olen kehän kulmassa ja väistän väärään suuntaan. Saksalaisen kova oikea osuu suoraan poskipäähäni, kehä pyörähtää ympäri, tajuan vain, etten saa näyttää, kuinka pahasti lyönti osui. Tunnen leijailevani ilmassa, enkä vielä tänäänkään tiedä, kuinka selvisin tämän erän loppuun, mutta jälkeenpäin lehtiselostuksista luin saksalaisen osuneen kovan lyönnin oikeallaan ja minun sen jälkeen kääntäneen ottelun edukseni hienoilla väistöillä ja vastalyönneilläni. Näin tilanne oli toisen erän jälkeen lähes tasan saksalaisen johtaessa niukasti. Kolmas erä. Nyt tunnen ja tiedän, että tämä erä ratkaisee voiton ja voittoon on mahdollisuudet, kun vaan selviäisin hyvin tämän erän. Heti erän alussa kuulen pari tuttua suomalaisääntä katsomosta: "Harri, lyö vastaan oikealla, taistele, älä anna periksi"! He olivat OLLI MÄKI ja JARMO BERGLÖF, ammattinyrkkeilijät, jotka olivat matkalla Länsi-Berliiniin, missä heillä olisi ottelut muutaman päivän päästä, ja he olivat tänään tulleet katsomaan kilpailuja. Voi kuinka nuo tutut äänet yllättäen antoivat voimaa ja tahtoa! Taistelin todellakin lyöden, väistäen, lyöden, sain saksalaisen lyömään ilmaan ja vaikeuksiin tavoittamisessani, ja oli varmastikin jäljellä vajaa minuutti kolmannessa erässä, kun minun oikeani tavoitti saksalaisen poskipään, mutta ottelun kova vauhti oli jo viennyt parhaan terän, joten ZETTIER ainoastaan horjahti iskun voimasta kohti minua, jolloin väistin sivulle ja vastustajani ohittaessa minua en malttanut olla hiukan antamasta lisävauhtia tönäisemällä, ja niinpä kävi kova kolina saksalaisen suistuessa vatsalleen omaan kehäkulmaansa. Sain tietysti tästä huomautuksen kehätuomarilta. Mutta hätä ei lue lakia, ajattelin, ja siinä meni varmasti 20 sekunttia, joten loppusekunnit selvisin jo hienosti.

Seisomme keskellä kehää tuijottaen valotaulua hallin perällä, johon tulisi ilmestymään voittajan nimi ja kuinka tuomarit ovat ottelun pisteissä nähneet. Toivon, toivon.... Sali on hiljaa. Kaikki jännittävät tulosta, sillä ottelu oli ollut tasainen. Kehätuomari pitää käsistämme kiinni. Kuuluttaja alkaa puhua saksaa ja ilmoittaa voittajan: "PIITULAINEN, FINLAND" Valotauluun ilmestyy sama tuomariäännin 3-2 PIITULAINEN. Kehätuomari nostaa käteni ylös. Olen voittaja! Uskomatonta. Olen yllättänyt itsenikin näissä kisoissa. Myöhemmin illalla myös OSKU KANERVA oli selvittänyt itsensä jatkoon voittaen selvästi hirmuvahvan turkkilaisen vastustajansa., ja näin olimme selvinneet kahdeksan parhaan joukkoon sarjoissamme. Sähkeitä sateli Helsingistä ja fiilinki oli todella hyvä, eikä haitannut yhtään, vaikka tiesin seuraavaksi vastustajakseni tulevan Tokion olympialaisten kultamitalimiehen JOSEF GRUDZIENIN Puolasta.

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

Hyvää tiistai aamua. Näyttää harmaalta ja koleelta tänään. Eilen taas kahvittelin jengin kanssa cafe Torpanrannassa, mutta ei vieläkään päästy terassille. Oli todella hauskaa tavata kavereita sillä vierailut ystävien haudoilla ja hyvästien jättäminen sai taas ajattelemaan mikä on jäljellä oleva aika. No eilen taas totesimme ettei sitä kannata nyt liikaa miettiä. Koitetaan iloita ja olla kiitollisia tästä päivästä ja otetaan huominen vastaaan ilolla. 

Vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no27

 EM kisajoukkua BÖRJE KARVONEN, OSKU KANERVA, HARRI PIITULAINEN, YRJÖ SIKIÖ,
                                KARI MERONEN, HANNU MÄKI ja PAAVO AHO

EM-KISAT Itä-Berliinissä 1965 Seutulan lentokentällä ollaan lähdössä PURTSI PURHONEN joka lähti sinne toimittajana, minä ja KARI MERONEN......

Euroopan mestaruuskilpailuissa Itä-Berliinissä 21.5.1965 ensimmäiseen otteluuni oli vastustajakseni arvonnassa noussut skotti FRANK GILFEATHER. KARI MERONEN oli päiväottelussa hävinnyt niukkaakin niukemmin Italian tulevalle ammattinyrkkeilyn

Euroopan mestarille FRANCO SPERATILLE. Minulla oli iltaottelu, joten iltapäivällä taas perhoset lentelivät vatsassani keskittyessäni kohtaamaan skotlantilaisen.  Ottelupaikkana oli hieno Werner Seelerbinder-halli, jonne mahtui noin 8000 ihmistä. Pukuhuoneessa ja jo hotellissa olin jo ties kuinka monta kertaa pannut käteni ristiin ja rukoillut voimaa ja apua voittamiseen. Tämä oli myös asia, joka aina toistui, sillä tuska ja paine sielussani oli aina valtava. Pelkäsin häviötä, huonoa ottelua ja etten olisikaan nimeni "väärti", ja tällaisina tuskien sekä epävarmuuden hetkinä sitä ihminen sitten etsii apua ja voimaa sieltä ylhäältä, mutta ei olisi varmasti yhtään pahaksi, vaikka muistaisi silloinkin, kun kaikki on hyvin, hetken hiljentyä taivaan isän puoleen. Täällä hallissa tapasi vastustajansa jo ennen kehään astumista niin sanotussa sidonta huoneessa, jossa sai viralliset käsisiteet. Nyrkkeilijät sitovat aina niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin kätensä ideaalisiteillä estääkseen käsiensä loukkaantumisen ja luiden murtumisen. Niinpä puolisen tuntia ennen ottelua istuin 16 neliömetrin kokoisessa huoneessa tuijottaen vastapäätä istuvaa vahvan näköistä skottia, jonka kohta kohtaisin kehässä. Tunsin kuinka verryttelypukuni alla kainaloistani lähti hiki norumaan pitkin vartaloani, ja toivoin pian pääseväni pois tästä kirotun pienestä ja painostavasta huoneesta. Siinä istuessani ajattelin Rooman olympialaisissa pronssia voittaneen JORMA LIMMOSEN sanoja; "On tärkeää luvata itselleen tekevänsä parhaansa". Se lupaus on petollisen helpon kuuloinen, vaan todella, parhaansa tekeminen ringissä vaatii sinusta kaiken, mitä sinussa on; voimaa, tahtoa, nopeutta, henkevyyttä, jopa kuolemanuhkaa, turpiin tullessakin on tehtävä parhaansa....On valovuosien ero tekeekö parhaansa vai yrittääkö tehdä parhaansa.

Vihdoin koitti hetki, jolloin Suomen joukkueen avustajat HOLGER PALEN ja MARTTI LEHTEVÄ tulivat ilmoittamaan, että lähdemme kohti kehää. Perhosia, perhosia, niitä tuntui lentävän parvittain vatsassani. Kuljemme kohti kehää ja minä verryttelen matkalla penkkirivien välitse lyöden kevyesti ilmaan vasenta ja oikeaa suoraa, imen itseeni sähköisyyttä yleisöstä ja kehään noustuani katson hallin peräseinällä näkyvää valtavan suureen valotauluun, jossa on teksti; PIITULAINEN, FINLAND - GILFEATHER, SCOTLAND....Menossa ottelun kolmas erä, vastassani hurjasti iskevä ja kovan taistelutahdon omaava skotti. Kaksi erää on sujunut hyvin minun liikkuessa ja naputellessa itselleni pistejohdon, minkä tämä skottikin tuntuu tietävän, ja sen takia hän tässä kolmannessa erässä hyökkää rajusti yrittäen saada minut viuhuvien nyrkkiensä eteen. GILFEATHERIN ahdistellessa iskuryöpyillään näen aukon.... Terävä oikea suora päähän ja skotti on polvillaan kanveesilla. Olen hiukan hölmistynyt tilanteesta ja niinpä kehätuomari joutuukin kehottamaan minua menemään kehän puolueettomaan nurkkaan voidakseen aloittaa luvun laskun skotille. Tuomari ehtiessä kahdeksaan skotti nousee ylös ja on valmiina jatkamaan taistelua. Mutta enää ei ollut mitään hätää, sillä loppuajan skotti oli puoli pyörryksissä minun leikkiessä kissa-hiiri-leikkiä ja esitellessä saksalaiselle yleisölle köysitemppuni ja väistötekniikkaani parhaaseen näytöstyyliini, kunnes gongi soi pelastaen skotin enemmältä nöyryytykseltä. Voitin ottelun selvästi 5-0 ja olin riemuissani, sillä tiesin lunastaneeni matkalippuni tänne EM-kisoihin ja tiesin myös faijan ja kavereiden olevan onnellisia Helsingissä!

                               OSKU KANERVA, BÖRJE KARVONEN ja minä

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

 

Tänään oli taas yksi kaihoisa päivä jolloin oli vaikeaa välttyä kyyneleiltä. Ystävä jonka kanssa olen kokenut niin monia hienoja hetkiä, tapaamisia, yhteisiä juttuja kymmenien vuosien ajalta. Jonka kanssa olemme jakaneet toisillemme ystävyyttä, kaveruutta aikoinaan monilla tavoin monissa tilaisuuksissa. Ja kun Muruni kanssa menimme ensi treiffeille, niin vein hänet Tapani Kansan konserttiin Vanhalle Ylioppilastalolle. Viime kesänä kävimme Kotkassa tapaamassa Tapsaa ja Ninaa. Ajelimme Kotkaa Tapsan kertoilessa missä oli käynnyt koulua, näytti mielipaikkoja Kotkasta ja sen lähiympäristöstä. Kävimme Tapsan kotona ja hän vei meidät syömään yhteen hienoon satamassa olevaan ravintolaan ja sen illan aikana tuntui kuin kymmenet vuodet olisivat taas sulanneet pois ja oltiin nuoria....tässä minun muistokirjoitukseni Tapsalle: TAPANI YSTÄVÄMME. ME TAVATTIIN 1967 JA YSTÄVYSTYIMME. TAPASIMME TOISIAMME PALJON. NIIN PALJON MAHTUI NOIHIN KYMMENIIN VUOSIIN YHTEISIÄ JUTTUJA, ETTÄ NIITÄ ON VAIKEAA TÄSSÄ KERTOILEMAAN, MUTTA YKSI JUTTU 

NÄISTÄ RUNSAISTA TAPAHTUMISTA JUONTAA SIIHEN KUINKA SINULLA OLI TAPANA TUODA MINULLE UUSIN VINYYLI LEVYSI JA KERRAN TOIT YHDEN JOSSA OLI OMISTUSKIRJOITUS RAIJALLE JA HARRILLE "MEILLÄ ON PAIKKA SYDÄMISSÄMME" SYYSKUUN 5. 1987 TAPANI 

Tänään saatoimme Tapanin hyvin kauniissa tilaisuudessa Tapanin omaisten ja ystävien kanssa hänen Taivasmatkalleen ja Tapani jää sydämiimme elämään, muistoihin ja tietysti tulen muistamaan hänet huikeana ja mestarillisena laulajana jonka keikkoja minulla oli ilo kuulla ja nähdä jopa kymmeniä alkaen sieltä 1967. On kuitenkin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä tämän maanpäällisen elämän loppua....voin muistaa lämmöllä ja rakkaudella ystävää ja ehkä, kenties

me tapaamme vielä joskus? Tämähän on ajatus joka aina välillä nousee esiin joissakin puheissa kuoleman jälkeisestä elämästä....mistä sitä tietää ei ole kukkaan vielä sitä tullut kertomaan...KENTIES...KENTIES....Kiitos NINA että saimme olla mukana oli ihana hieno ja tunteellinen tilaisuus,,,,halaus sinulle niin Raijalta kuin minulta...ollaan yhteydessä....

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

Pääsiäinenkin alkaa olla ohitse. Tänään vielä HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuus oli cafe Torpanrannassa jossa oli vähemmän kavereita normaaliin maanantaihin verrattuna kuitenkin tarinaa riitti ja paljon. Sitten mun täytyy tunnustaa pääsiäinen on nostanut painoani yli kilon tai tiedä sitä enemmänkin sillä en ole uskaltanut mennä vaakaan. Sitten MILO-herran (tyttäreni dogi) vierailu meillä on suistanut mut pois normaalista päivä treenistäni eli varjonyrkkeilystä Toppelundin Areenalla. Ja olen siirtänyt sen uudelleen alkavaksi sinne toukokuun alkupäiville. Tunnen siitä kyllä vähän huonoa omaatuntoa? Olenko menettänyt "Tiikerinsilmäni" tiedätte varmaan ROCKYN Eye of the Tiger elokuvan ja kappaleen. Joudun varmaan tässä kuuntelemaan sen ja katsomaan elokuvan vahvistuakseni henkisesti uuteen yritykseen. No täytyy lohduttautua sillä lauseella mitä nykyään sanotaan kun ei tahto riitä toteuttamaan itselleen tehtyjä suunnitelmia "OLE ITSELLESI ARMOLLINEN" joo joo!

 Vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no26 

Tämän jälkeen seurasikin kaksi viikon kestävää harjoitusleiriä Vierumäen ja Pajulahden urheiluopistoilla. Leirit olivat loistavia. Harjoittelimme kovasti ja nautimme erittäin kivasta fiilingistä kavereiden kanssa. Mieliala oli korkealla ja sitä vain paransi aikakausilehtijuttu, jossa olimme isäni kanssa hanskat kädessä Nyrkki-nimisen lehden kannessa. Leireillä kävi aika paljon urheilutoimittajia seuraamassa harjoituksiamme ja minäkin sain arvostelevaa kritiikkiä osakseni. Epäiltiin, etten pärjäisi vielä näissä

EM-kisoissa, mikä olikin aika luonnollista, kun otti huomioon kokemukseni ja ikäni. Mutta itse olin valmistautunut kyllä korjaamaan PM-kisojen surkean esityksen ja vannoin itselleni, että jos kohtaan Norjan TORE MAGNUSSENIN uudelleen, en anna hänelle sekunninkaan rauhaa ottelussa, sillä minua harmitti vieläkin se, että eksyin leikkimään ja juttelemaan pitkin ottelua, kehumaan vastustajaani kun hänen lyöntinsä tavoitti minu; "Fint, mycket fint", höpöttelin aivan kuin olisi ollut ihme kun vastustajani

osui minuun. Näin jälkeenpäin pystyn toteamaan oman erikoisuuden tavoitteluni alkaneen "nousta päähän" niin kuin sanotaan. Mutta toisaalta halusin todella kehittyä ja siksi harjoittelin tunnollisesti koettaen myös samalla kasvaa henkisesti. Hyväksyin "sirkuksen" ja erikoisuuden tavoitteluni, koska alusta saakka minulla oli siihen motivaationi, halu ansaita omat kannukseni ja nimeni nyrkkeilyhistoriaamme! Vaikkakaan
koskaan minusta ei olisi tullut

nyrkkeilijää, voittavaa nyrkkeilijää, ilman isääni ja hänen tinkimätöntä valmennustaan. Ennen lähtöämme Itä Berliiniin jouduin elämäni kovimpaan rääkkiin, kun faija pani minut sparraamaan silloisten ammattilaistähtien OLLI MÄEN ja JARKKI BERGLÖFIN kanssa, joka päivä kolme erää kummankin kanssa. Kun kaverit olivat minua monin kerroin vahvempia ja todellisia ammattimiehiä, ei ollut ihme, että nenäni paisui päivä päivältä isommaksi, aremmaksi ja tummemmaksi, mutta hienointa oli, että käteni olivat vaihteeksi tervehtyneet ja pystyin harjoittelemaan täysitehoisesti. Ilman tätä paria viikkoa ja näiden kavereiden apua, en olisi varmasti kisoissa pärjännyt, mutta nämä viikot tekivät sen, ettei kukaan pystynyt ryntäämään päälleni voimalla, koska pystyin pysäyttämään heidän hyökkäyksensä terävällä oikealla suoralla, jota jouduin koko ajan treenaamaan OLLIN ja JARKIN ahdistellessa minua tiukasti harjoitusotteluissa. Valtavalta tuntui silloin ero amatöörin ja näiden ammattilaisten välillä.

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

Ensimmäiseksi haluan toivottaa teille kaikille kahdelle blogini lukijalla, vai oliko teitä kolme? Itseasiassa minulla ei ole siitä selvyyttä koska en ole saannut siitä mitään infoa ja olen muutenkin hiukan huono seuraamaan mitä kaikkea täällä somessa on tapahtumassa. Nytkin tulee kaiken näköistä viesiä sieltä sun täältä erillaisten somealustojen muutoksista ja jos ett tee sitä tai tätä ett ole mukana kehityksessä tekoälyn kanssa kommentoimisessa. Huh huh, en taida pysyä mukana. Kaipaan yksinkertaisempaa elämää yksinkertaismmalla älyllä? Nyt MILO-herra (tyttären dogi) on siis kylässsä ja kävelyä täällä Haukilahden rannoilla on päivittäin joten elämä on siis varsin yksinkertaista ja valmistaudutaan Pääsiäiseen jossa kyllä on kohokohtansa, vierailu FLOWERS GARDENISSA joka on luokiteltu viiden tähden kulinaristiselle Rock and Roll mestaksi. Tässä kuvassa ei ole SÄRKYNEEN TOIVEIDEN KATU vaan Malagan katu vanhaan kaupunkiin vuosi sitten kun oltiin siellä. Tänään siis Haukilahden rannassa. Pääsiäisterveisin ja myös yhtä poismennyttä kahvikaveria muistaen R.I.P. TERHO GOLNIK....maanantaina cefe Torpanrannassa kello 10-12.

Vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no25

Nyrkkeilystä oli tuolloin tullut minulle melko kova leikki, sillä halusin EM-kisoihin Itä-Berliiniin ja tiesin, että minun on nyrkkeiltävä kaikki mahdolliset ottelut tullakseni valituksi joukkueeseen. Niinpä seuraava ottelu olikin jo parin päivän päästä 11.4.1965 Virkkalassa. Se oli EM-katsastusottelu, missä kohtasin SM-loppuottelu vastustajani RAIMO PAAJASEN. Ottelu oli paljolti SM-kisojen toisinto minun ollessani ehkä hiukan hyökkäävämpi kuin edellisellä kerralla, koska tunsin jo vastustajani aseet. Mutta tietenkin tälläkin kertaa vasemmistolehdet tahtoivat kertoa ottelun aivan toisin, jopa otsikoimalla; PIITULAINEN OTTELUKYVYTÖN! Oli todella naurettavaa, kuinka reportterin poliittinen katsontakanta määräsi, miten täytyy kirjoittaa, sillä moiseen otsikointiin ei löytynyt minkäänlaista perustetta. Otteluselostuksen mukaan RAIMO PAAJANEN hallitsi ottelua täysin ylivoimaisesti, minun ollessani välillä jopa ottelukyvytön. Joka tapauksessa selvän voittoni vuoksi minut valittiin EM-kisajoukkueeseemme ja olin jälleen kerran helpottunut.

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

 

Taas on torstai ja päivä toiveita täynnä. Eilen oli loistava aurinkoinen päivä, mutta tänään näyttää olevan harmaata ja päivä ilman aurinkoa. No se ei estä ettenkö ulkoilisi MILO-herran kanssa (tyttären dogi) joka on siis meillä hoidossa kolmen viikon ajan. Tänään eteeni ilmestyi facebookissa muistokuva ja juttu vuodelta 2013, jossa olin kuollut jo nuorena nyrkkeilijäpoikana? 

En ole kyllä sitä päässyt koskaan MARAN kanssa juttelemaan, että tarkoittiko hän ihan fyyisistä kuolemaani vaiko henkistä, kun nyrkkeily oli kohdallani loppu enkä enään näkynyt oikeastaan julkisuudessa eikä ollut enään lehtikirjoituksia ja haastatteluja niin olinko kuollut julkisuudesta ja elämästä? Ei olisi silloin niinä vuosina uskonut minkälaista elämä tulisi olemaan nyt tässä ajassa ja kuinka some-elämä olisi jokaisen elettävänä ja kommentoimana. Minäkin olen siis ollut tavallaan elossa ollessani tässä virtuaalisessa elämässä siis vuodesta 2005 alkaen näine blogijuttuineen. Se onko ne jutut minkään arvoisia en osaa sanoa, olisiko MARA kuitenkin oikeassa ainakin virtuaalisesta kuolemastani. No elän edelleen toiveisssa, että MARA joku maanantai ilmestyy cafe Torpanrntaan kahvittelemaan kanssamme ja kuulen mitä hän tarkoitti, oliko kyseessä vain virtuaalinen kuolema?

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

Hei Hip Hei Hurraa....Takatalvi on ohitettu? Tänään parin päivän harmaa ja kolea sai väistyä aurinkoisen ja lämpimän päivän alta. Ja tätä herkkua on luvattu nyt jopa enemmän. Puhutaan jopa 20 asteen lämpöasteista? No oli miten oli, niin huomenna on taas HEI ME KAHVITELLAAN kahvittepäivä cafe Torpanrannassa. Tänään lähettiin aamupäivällä kävelemään äänestymispaikalle ja näytin virkailijalle henkilökorttini ja sitten käytiinkin läpi nyrkkeilyn historiaa ja muisteltiin jo poismenneitä mestareita. Tämä meinasi sekoittaa mun äänestysfaktat, mutta onneksi mulla oli numerot kännykässä, kun oli nyt niin monimutkainen äänestyshomma muutenkin, mutta asia tuli hoidettua. Sitten käveltiin rantoja pitkin Mellstenin Paratiisirantaan lounaalle ja terassikahvittelulle.

Tämä oli nyt sitten kesän 2025 ensimmäinen terassi kahvittelu Cafe Mellstenin terasilla ihanassa auringonpaisteessa. Ja nyt ensi viikolla kun MILO-herra (tyttären dogi) tulee meille kolmeksi viikoksi hoidettavaksi, niin nämä vierailut meidän kävelylenkeillä aurinkoisina päivinä suuntautuu varmaankin tänne Mellstenin Paratiisirantaan cafe Mellstenin terasille. Paikka jossa on tullut vietettyä kesäisiä päviä jo reilusti yli 40 vuotta. Nytkin tavattiin yksi ystäväni niiltä samoilta ajoilta, kun oltiin rannassa lapsiemme kanssa, hän on Mellstein Paratiisirannan Kreivi RISTO VESTERINEN joka kertoi tulevansa huomenna myös kahvittelemaan Cafe Torpanrantaan.

Tässä vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no 24

Seuraava otteluni olikin taas nopeasti, sillä seurani Viipurin Nyrkkeilijät järjesti tanskalaiskilpailut Helsingin Urheilutalolla 9.4.1965, Siellä kohtasin Tanskan KJELD KROGHIN, jonka voitin kovassa ottelussa niukasti. Onnistuin vaihteeksi saamaan myös kiitosta yllättävän rohkeasta ja aktiivisesta työskentelystä ottelumme kohotessa kansainvälisistä otteluista parhaaksi. Mutta oli myös lehtiä, jotka totesivat minun olevan edelleen onnetarten suosikki, mitä en todellakaan tuntenut olevani. Olin hyvin väsynyt, käteni ihan rikki ja muutenkin tunsin itseni kolhituksi, sillä KROGH oli vahva ja kovaiskuinen kaveri, joka vuotta paria myöhemmin voitti Tanskan mestaruuden....

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

UPS...takatalvi onneksi pienimuotoisena, mutta Toppelundin vihreä nurmi oli kuitenkin peittynyt valkoisen lumen peittämäksi, kun kävin aamulla varjonyrkkeilemässä siellä. Täytyy vain toivoa ettei tämä olisi kuin tälläinen parin päivän juttu ja ensi viikolla kun MILO-herra (tyttäreni dogi) tulee meille kolmeksi viikoksi hoitoon. Huh, tulee pomo taloon. No ollaan kuitenkin menossa kohti huhtikuun puoltaväliä, kevät on tulossa, auringonpaistetta ja lämpöasteita yli 15-20? Terassikelit alkavat niin Torpanrannan viikottaisella kahvitelulla kuin Mellstenin Paratiisirannan kahvilassa....Hyvää tulevaa viikonloppua! Käydään äänestämässä!

Tässä vähän tarinaa Harrin Kehäkulmasta no 23

Suomen mestaruuskilpailujen jälkeen valittiin mestarit Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Minut valittiin näin myös joukkueeseen ja ainoa huoleni olikin, ehdittäisiinkö lasta ottaa pois oikeasta kädestäni ennen lähtöämme Kööpenhaminaan, jossa kilpailut olivat 1.4.1965. Aikaa oli enään viikko. Faija oli kyllä sitä mieltä, ettei minun pitäisi lähteä kisoihin, koska en pystynyt kunnolla treenaamaan, kun käsikin oli vielä lastassa ja raskaat SM-kilpailut olivat vasta takana. Mutta eihän minua saanut millään pysymään poissa ja niin lasta poistettiin kädestäni saman päivän aamuna, kun lähdimme Köpikseen!

Laskeuduimme Kööpenhaminaan tietysti täynnä uskoa menestymisestä siellä ja hienoissa tunnelmissa. Yläkuvassa KARI MERONEN ja minä ja alakuvassa minä ja RISTO MERONEN Eikä varmaankaan ainakaan ilmeistä voi väittää etteikö iloa, riemua ja uskoa ollut Kööpenhaminan  kentälle laskeuduttuamme.

Kohtasin Kööpenhaminassa ottelussa Norjan TORE MAGNUSSENIN. Tästä ottelusta ei ole paljon kerrottavaa. Ehkäpä silloin Helsingin Sanomien urheilutoimittaja HEIKKI PARKKONEN kertoo sen parhaiten. "Kevyessä sarjassa käytiin toisesta loppuottelupaikasta lempeä herrasmiesottelu, jota sävytti saamaton lääppiminen. Harri Piitulainen ja Norjan Tore Magnussen  taapersivat kolme erää kehässä, yleisön reagoidessa negatiivisesti poikien esitykseen. Ensimmäisessä erässä yritti Magnussen paukutella lyöntejä Piitulaisen suojuksien ja

väistöliikkeiden sekaan ja ihmeen helposti hän saikin hanskansa perille nuoren Piitulaisen kasvoihin. Toisessa erässä suomalainen lisäsi vauhtia ja sai erän niukasti nimiinsäkin. Magnussenin lyötyä vain kaksi kertaa koko erän aikana. Kolmannen erän hallitsi norjalainen puolestaan ja vei puhtaan 3-0 voiton". Tämä ottelu oli varmaan pohjanoteeraus nyrkkeilyotteluisani ja todisti, että vielä on paljon opittavaa. Olin hyvin pettynyt esitykseeni ja tiesin suoritukseni vaikeuttavan pääsyäni EM-joukkueeseen, joka toukokuun lopulla matkustaisi Itä-Berliiniin.

Suomalaisista Pohjoismaiden mestaruuden voittivat silloin vain BÖRJE KARVONEN, 54-kiloisissa ja RAIMO NISULA, raskaassa sarjassa. Mutta myös KARI MERONEN olisi ollut mestaruuden arvoinen, sillä loppuottelussa KARI kohtasi ruotsalaisen joka mielestäni oli selvästi KARIA huonompi. Tässä vaiheessa olimme KARIN kanssa siirtyneet täydellisiksi kohtalotovereiksi, sillä lähes kaikki vapaa-aikamme istuimme hotellihuoneessa hautomassa käsiämme lavuaarissa, jossa oli kuumaa vettä. En muista oliko KARILLA oikea vai vasen käsi vahingoittunut, mutta siinä vain istua kökötimme ja koetimme saada käsiämme kuntoon. Ja tästä tulikin lähes päivittäinen rituaali, ainakin minulle niin kauan kuin nyrkkeilin. Olinpa kotona tai kylässä, illat yleensä sujuivat ämpäri vieressä, jossa käteni likoivat kuumassa vedessä saadakseni ne harjoituskuntoon seuraavaksi päiväksi. Monta vuotta varoin visusti sanomasta päivää oikealla kädelläni, koska käsi ei kestänyt minkäänlaista sivulta tulevaa puristusta.

VARJONYRKKEILYÄ Harrin Kehäkulmasta

Hyvää torstai päivää. Tänään olikin taas hiukan viileämpi aamu kun kävin varjonyrkkeilemässä tuossa Toppelundin Areenalla. Yksi asia mikä on mainitava, kun niin kovasti yritän taas saada painoni sinne alle 80 kiloon niin ajanlaskun jälkeen Andalusian, siis sen vuosi sitten tehdyn Andalusian matkan jälkeen jolloin painoni oli noussut sen matkan myötä taas seitsemän kiloa, niin nyt alan olla tilanteessa, että se on pois häivytetty. Tänään on tosin kuukausilounas ESA HEINOSEN kanssa ja jos syödään taas myös jälkiruoat (unelma jäätelö annokset) niin huomenna ei ehkö vielä se 80 kiloa mene rikki, mutta toivoa on niinkuin sanotaan torstai on toivoa täynnä? No ans kattoo nyt?.....

Tässä vähän tarinaa Harrin Kehäkulmatsa no 22

Gongi soi. Ensimmäinen erä....aloitin tutusti nopeaa vasenta suoraa lyöden ja liikkuen iskujen alta pois. Kaksikymmentä sekuntia oli ottelusta kulunut, kun selkäni kosketti kehäköysiä ja KALEVA SAMPILA kehätuomarina ilmoitti; "Seis, Piitulainen, huomautan, älä käytä köysiä hyväksesi." Okei, pelin henki oli selvä. On parempi, etten kosketakkaan köysiä missään vaiheessa vaan liikun ympäri kehää niin vimmatusti. Koko ottelu oli helppo, sillä RAIMO PAAJANEN huolimatta korkeammasta iästään ja valtavan paljon suuremmasta kokemuksestaan oli paljon hitaampi minua ja pystyin liikkumaan koko ajan alta pois eikä tarvinnut edes

vahingoittunutta oikeata kättä käyttää. Voitin ottelun ja mestaruuden sarjassa 60 kg selvästi 5-0, mutta sitäpä ei osa yleisöstä hyväksynytkään, sillä ilmeinen pettymys, kun en kokenutkaan tappiota, täytti heidän mielensä ja valtava vihellyskonsertti sekä mekastus alkoi. Palasin pukuhuoneeseen mestarina raivoisan metelin ja herjojen saattelemana, mutta veisasin siitä viis, sillä tunsin saavuttaneeni jälleen yhden tavoitteen, jonka olin itselleni asettanut. Helpotus siitä, että en ollut pettänyt enkä häpäissyt isäni ja ystävieni luottamusta oli suuri,

mutta mitään valtavan onnen huumaa en pystynyt tuntemaan, sillä olin näiden kolmen päivän aikana kokenut niin paljon ja oppinut tuntemaan myös sen puolen yleisöstä, joka koko sielullaan toivoi häviötäni, ja näin nyrkkeily oli muuttunut minulle enemmän kuin urheilutapahtumaksi. Siitä oli tullut minun kuvani, jonka näkyvissä olevan puolen oli oltava menestyvä hymyilijä ja ennen kaikkea voittaja. Kuvan toisella puolella tuli usein väsymystä, pettymystä, yksinäisyyttä, pelko epäonnistumisesta ja tappion tullessa kaiken romahdus maailman silloin pirstoutuessa säpäleiksi.... Juuri tämän kuvan toisen puolen suuri osa ihmisistä olisi halunnut nähdä. Pahimmankin tappion tullessa tielleni yritin piilottaa sen nauruni ja hymyni taakse, mutta nyt kun näistä asioista on vuosikymmeniä, pystyn kertomaan ja paljastamaan, mitä sisimmässäni tapahtui, Eräs vanhempi toimittaja ystäväni kerran analysoidessaan minua kirjoitti "Harrilla on taito kätkeä itkunsa ja pettymyksensä naurun kyynelten taakse".....

Illalla kävin Marian sairaalassa, jossa oikea käteni kuvattiin ja pantiin lastaan. Seuraavan päivän aamuna oli mielenkiintoista lukea päivän lehtien kommentit. Melkein kaikki lehdet olivat yksimielisiä siitä, että voitin selvästi eikä meluun ollut mitään aihetta, mutta jälleen vasemmistolehdet jatkoivat linjaansa ja kirjoittivat minun voittaneen väärin mestaruuden ja tehneen jopa kehässä kaikkea muuta, mutta ei nyrkkeilleen. Sitä on jo vaikea ymmärtää, kun poliittinen suuntaus määrää otteluselostuksen toisen suuntaiseksi, kuin mitä oli tapahtunut kehässä.