Loppuottelu aamuna 14.3.1966 päivän lehdet ylistivät otteluani ARTO NILSSONIA vastaan: "Piitulainen löi loisto-ottelussa Nilssonin", Harri Piitulainen löi selvästi Arto Nilssonin", "Piitulainen ja Nilsson tarjosivat herkkuottelun", Loppuottelu vastustajakseni oli noussut TUL:n Kemin Innon vahva PAAVO AHO, jonka veljen PEKKA AHON olin kukistanut kaksi vuotta aiemmin nuorten SM-loppuottelussa. Minua pidettiin varmana voittajana nopeuteni turvin, enkä suinkaan epäillyt sitä itsekkään. Maanantai-ilta, jälleen tutussa Messuhallin pukuhuoneesta matkalla kohti kehää ja nyrkkeilemään Suomen Mestaruudesta sarjassa 60kg 1966. Tutut kuviot, verryttelen yleisörivien välitse kohti kehää, hymyilen pahimpien herjojen suuntaan, nousen kehään nostaen kädet korkealle ilmaan. Ilmassa taas latautunutta sähköä ja jännitystä, yleisö levottomana kaikenlaisine huutoineen, vastapäisessä nurkassa leveäharteinen, kivikasvoinen, pystytukkainen PAAVO AHO tuijottaen minua kalseasti, kuin merkiksi siitä, että tänäänkään et tule pääsemään helpolla. Gongi soi, ensimmäinen erä. PAAVO AHO aloittaa heti ajojahdilla. Minä ajattelin ottaa tänään tämän homman helposti väistellen ja liikkuen sekä lyöden vasemmalla suorallani riittävästi pisteitä. Mutta vielä mitä, PAAVO AHO tuli perässä, ahdisteli välillä nurkkaukseen ja leipoi molemmin käsin, sitoi, töni ja oli suorastaan epämiellyttävän voimakas, enkä tuntenut saavani mitään fiilinkiä tähän hommaan. Luulin pääseväni tässä ottelussa helpolla, mutta PAAVO AHO ei antanut siihen mahdollisuutta, joten jokseenkin epätoivoisesti koetin saada itseeni hiukan pirteyttä ja temperamenttia. Ensimmäinen erä on ohi ja tiesin varmasti hävinneeni sen. Tauolla faijakaan ei paljon päätä silitellyt vaan haukkui veltoksi lapamadoksi ja kehotti heräämään unesta, sillä oli kuulemma käynnissä joku ottelu Suomen mestaruudesta.
Toinen erä sujui vähän paremmin, joskin olin edelleenkin kuin jäissä ja mestaruus tuntui olevan matkan päässä.
Kolmas erä. Tässä erässä vihdoinkin tunsin saavani itsestäni jotain irti ja pääsin naputtamaan vasen- oikea suorillani melkoisesti pisteitä voittaakseni selvästi kolmannen erän, mutta riittäisikö se voittoon? Nyt en kyllä mennyt julistamaan itse voittajaa, sillä minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka tässä nyt oikein käy. Jälleen jäytävän jännityksen nakertava hetki ennen tuomion julistamista keskellä kehää. Kehätuomari seisoo välissämme, PAAVO AHO vasemmalla puolellani. Vältän edes vilkaisematta häneen. Näen silmänurkastani sähinää PAAVO AHON nurkkauksessa hänen avustajiensa ollessa sen näköisiä kuin mestaruus olisi menossa sinne. En myöskään vilkaise faijaan omaan nurkkaukseen, en tiedä hänen ilmettään, en katso erityisesti minnekään. Ehdin jo tuhat kertaa katua tämäniltaista esitystäni sekä valmistautua pettymykseen, romahdukseen, toiveiden kariutumiseen, tavoitteen saavuttamattomuuteen kunnes mietteeni keskeyttää kuulutus: "VOITTAJA ja SUOMEN MESTARI tuomariäännin 3-2 PIITULAINEN"
Nostan käteni ilmaan voiton merkiksi ja silloin räjähtää Messuhallissa valtava vihellys ja huutokonsertti, mutta uskon siellä olleen ainakin kaksi, jotka olivat iloisia voitostani. Tällä kertaa en viitsinyt edes hymyillä. No, se siitä, ajattelin. Olinhan taas mestari. Lähdin kohti pukuhuonetta ja voin olla kyllä onnellinen, ettei minua lynkattu matkalla, sillä niin kuuma tunnelma tuntui olevan, erään TUL:n mestarin yrittäessä jopa hyökätä päälleni lyödäkseen minua. Seuraavan päivän lehdissä riitti taas juttua: " Harri Piitulainen tuomarien suosikkina", "Piitulainen vihellysmestari", "Purhonen ja Piitulainen vakuuttavimmat mestarit", "Piitulainen uusi mestaruutensa", "Piitulainen lähellä häviötä". Useimmissa selostuksissa todettiin minun hävinneen kaksi erää ja voittaneen selvästi kolmannen. Puhuttiin valtavasta vihellyskonsertista, isän nimestä, onnesta ja vaikka mistä. Seuraavana päivänä lehdet kävivät ottelua läpi jo hiukan rauhallisemmin, todettiin tuomareiden pisteet ja että lähes kaikki lehdet olivat tappioni kannalla. Kolmantena päivänä asiaa pohdittiin edelleen ja todettiin nyrkkeilytuomareiden olleen voittoni kannalla, joten kolmipäiväisen pohdinnan jälkeen sain siunauksen mestaruudestani, katsoin ansainneeni tuplajätskit sen kunniaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti