26.12.1967 Frölundaborgin jäähallissa verryttelen kohti kirkkaasti valaistua kehää penkkirivien välistä kujaa pitkin. Äkkiä vastaani tulee iso, tumma, leveäharteinen, tutunnäköinen kaveri...JOSE TORRES, raskaankeskisarjan maailmanmestari: "Hello Champ" tervehdin häntä osuessamme kohdakkain. Jatkan kohti kehää parin suomalaisen huudellessa: "Näytä sille spagetille"... Nousen ylös kehään. Tervehdin yleisöä. Toiseen kulmaan nousee Italian ACHILLE FORTUNA. Ottelijat keskelle... kättely... takaisin omaan nurkkaan. "Aloita tarkasti"... sanoo faija. Gongi soi. Ensimmäinen erä. Kahden erän jälkeen olen kaksi erää häviöllä, sillä italialainen FORTUNA on painanut päälle kuin yleinen syyttäjä ja minusta oli taas puhti täysin poissa. Ei ihme, että faija on huolestuneen näköinen ja antaa kovia komentoja seuraavaan erään. On tämäkin juhlaottelu niin kuin lehdissä mainostettiin. Olin jopa saanut uuden lempinimen, edellisen "DEN FINSKE ELEGANTEN" tilalle... "OBESEGRAD" eli voittamaton. Tunsin munaavani itseni täysin. Jaksoin kuitenkin vielä koota itseni ja erä erältä saavutin italialaisen parin erän johdon. Ja kun kuudes erä oli menossa, otin vielä oikein vauhdikkaan loppukirin lyöden ylös, alas, sivulle, suoraan ja gongin soidessa taas kerran ottelun päättymiseksi hoippui FORTUNA jo lähellä kanveesille putoamista.
Olin saavuttanut kahdennentoista voittoni kahdennessatoista ottelussani ja tunsin itseni hyvin väsyneeksi ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Kolme ottelua viimeksi kuluneen kuukauden aikana oli ilmeisesti imenyt henkiset voimavarani vähiin. Tunsin kuitenkin suurta helpotusta voittaessani vielä ainakin tämän matsin ja saadessani vuoden urakkani kunnialla päätökseen. Raskaan keskisarjan maailmanmestari Puerto Ricon JOSE TORRES ryntäsi neljän maamiehensä kanssa pukuhuoneeseeni... onnittelivat... nauroivat ja taputtivat isoilla käsillään selkääni ja toivottivat minut tervetulleeksi Amerikkaan New Yorkiin jossa asuivat... "Ehkä vielä joskus"... sanoin ja iskin silmää mestarille! Seuraavana päivänä palasimme taas stadiin ja luin lehdet, jossa mm. ILMO LOUNASHEIMO kirjoitti levon olevan nyt paikallaan, sillä ottelutahti on ehkä ollut liian kova 20-vuotiaalle nuorukaiselle, Lepoa tunsin tarvitsevanikin. Onneksi tammikuussa 1968 ei olisi ottelua, joten saisin vähän hengähtää ennen kuin taistelu paikasta auringossa jatkuisi.... mutta enpä olisi arvannut mitä kaikkea tapahtuisi tulevina kuukausina.....
Tuskin olimme kotiin ehtineet, kun puhelin alkoi soida ja tutut ja tuntemattomatkin onnittelivat tusinasta perättäisiä voittoja ja lupasivat tulevaisuudessa varmasti pitää peukut pystyssä, kun taas nousen kehään. Sitten soitti koko Suomen tuntema "pikkuinen" MONSIEUR MOSSE: "Terve Harri! Illalla Kalastajatorpalle. Siellä on VSOP klubin avajaiset, TV paikalla. Meillä on paras pöytä." "Kuule Mosse, mä tulin just ja mä oon niin pirun väsynyt matsista. Mä en millään jaksaisi nyt lähteä ihmisten ilmoille".... Yritin selittää, mutta aina yhtä iloinen ja sydämellinen Monsieur ei antanut periksi ja niin lupasin ilmestyä Kalastajatorpalle illalla. Illalla menimme Torpalle yhdessä tyttöystäväni Irinan kanssa. Oli tietysti loppujen lopuksi mukava tulla tällaiseen paikkaan kuuluisuuksien ja jetsetin pariin, ottaa vastaan onnitteluja ja tervehtiä ihmisiä, joista oli vain lukenut lehdistä. Moi, moi... kiitos, kiitos... koska seuraava matsi on.... terve Harri, minä olen se ja se, onneksi olkoon.... sulla on mennyt rautaisesti... oliko se kahdestoista ottelu... koska voitat Euroopan mestaruuden.....Olin kuin tähti tähtien joukossa ja näin jälkeenpäin voin todeta, että tässä vaiheessa, kun minut olisi pitänyt lähettää vaikka Siperiaan ja panna OLLI MÄKI ja joku muu kova ammattinyrkkeilijä maailmalta antamaan minulle selkäsauna kerran päivässä, NIIN SEN SIJAAN MINÄ PÄÄSIN IRTI...... Pöytäseurueeseemme Kalastajatorpalla kuului mm. ex-Miss Suomi KAARINA LESKINEN, jonka kanssa intouduin tanssimaan valssia´. Ei siinä mitään, mutta kun ei ollut tullut sitä ennen tehtyä, joten.... Voi, voi Kaarinan varpaita.... eikä se jäänyt tähän vaan kun siellä oli se TV paikalla ja kuinka ollakkaan valitsivat juuri tanssidebyyttini filmattavaksi, niin että seuraavana päivänä sitten kadulla kuulin: "Hyvä Harri. Koska tanssit meille taas valssia?" Kun vielä tanssinopettajat EEVA ja OLAVI NIEMINEN soittivat minulle kotiin, kun perheemme ystäviä ovat, ja kehottivat tulemaan tanssikouluun, päätin hylätä ainakin tanssin tulevasta showelämästäni....Ja en siis todellakaan arvannut että menisi 10 kuukautta, kun taas ensi kerran nousisin kehään ja enkä sitä mitä kaikkea tapahtuikaan seuraavan 10 kuukauden aikana.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti