VARJONYRKKEILYÄ HARRIN KEHÄKULMASTA/45

Lauantaina 12.3.1966 kohtasin Messuhallissa ensimmäisessä ottelussa rehdin TUL:n AIMO VALTOSEN, jonka voitin helposti tuomarin keskeytyksellä kolmannessa erässä ylivoimaisuuteni takia.

Mutta sunnuntaina-ilta, ilma Messuhallin pukuhuoneessa on hiostava ja väreilee aimo annoksen sähköä ja jännitystä. Vielä muutama ottelu ennen minua ja sitten on aika lähteä taas kehään - totuuden hetkeen - otteluun, jossa punnitaan minkä arvoinen olen - mestari vai häviäjä. Odotettu revanssiottelu.... Faijakin tuntuu olevan kuin viulunkieli, kireä ja valmis räjähtämään minä hetkenä tahansa. Menemme hanskojensidontahuoneeseen. Tapanilan Erän (Arto Nilssonin seura) MOSES JANKELOFF antaa hanskat ja sanoo: "Nyt joutuu Harri koville". Silloin tapahtuu räjähdys. Faija karjuu: "Perkele, nyt ei auta Malmin mustalaiset, vaikka niitä olisi halli täynnä .Se on Nilssonin menoa nyt"! Taistelun kuumat tunteet myrskysivät jo etukäteen lähtiessämme kohti kehää, ja varmaa oli, että olisin mieluummin ollut jätskillä kuin Messuhallissa. Jossa taas kerran rappusia ylös pukuhuoneesta hallin puolelle astuttuani tunnen, kuinka sähköisyys ja paine voitosta kulkee pitkin suoniani saaden sydämeni pamppailemaan rinnassani, eikä ole muuta mahdollisuutta kuin mennä eteenpäin kohti valaistua neliötä ja katsoa pelkoa silmiin, hymyillä sille, ilkkua sille, lyödä se - olla vahvempi.  Nousen kehään jo nyt läpimärkänä hiestä. Nostan kädet korkealle ilmaan ja kuljen ympäri kehää ilmoittaen näin aikovani voittaa tämän ottelun. "Ottelijat keskelle", kuuluu kehätuomarin komento. Kättelemme ja katseemme kohtaavat eikä kummankaan katse värähdäkään, ei edes hymyn värettä kummallekaan ilmesty suupieliin. Muuten kaksi niin kovin helposti hymyilevää kaveria ovat kuin heillä olisi naamio hiestä ja vaseliinista kiiltelevillä kasvoilla....

Ensimmäinen erä. Ensimmäisestä sekunnista viimeiseen lyömme nopeita, viuhuvia suoria. Yritän olla niin aggressiivinen ja voimakas kuin vain voin olla ja yritän löytää aukkoa ARTSIN suojauksesta päästäkseni lyömään kovaa. Ensimmäinen erä päättyy, 3500-päinen yleisö elää voimakkaasti mukana, molemmilla omat kannattajansa. Tunsin että ARTSI oli taas loistava salamoivine suorineen ja peräänantamattomuudessaan. 

 Toinen erä. Aloitan erittäin rajusti lyöden molemmin käsin. Päätin panna kaiken peliin. Väistin, löin, väistin, löin. Etsimme kumpikin mahdollisuutta yllättää toisemme. Taistelun tunne on valtava, tunnen etten voi antaa hetkeäkään periksi. On lyötävä, lyötävä, lyötävä. Äkkiä väistän ja lyön oikean koukun vastaan ARTSIN hyökätessä. ARTSIN pää heilahtaa rajusti ja putoaa vasten tahtoaan kanveesille. Menen puolueettomaan nurkkaukseen ja silloin muistan luvanneeni edellisenä iltana esittäväni shown, kun lyön NILSSONIN lattiaan, joten nostan käteni korkealle ja esitän pienen voitontanssin sillä aikaa, kun tuomari laskee lukua ARTSILLE. Luulin kyllä, ettei ARTSI pystyisi enään jatkamaan, mutta niin vain hän nousi ylös kanveesilta ja tuli kuin herhiläinen kimppuuni, mutta pystyin kyllä hallitsemaan erän loppuun. Kolmannessa erässä oli aggressiivisuuteni jo laantunut ja tyydyin nyrkkeilemään tarkasti väistellen ja pitämään liikkuen erän tasaisena. Gongin soitua kolmannen erän päätteeksi tunsin voittaneeni ottelun ja odottamatta tuomion julistamista julistin itseni voittajaksi mennen nurkkaukseeni kädet korkealla ilmassa. Tästä diivailustani sain kylläkin taas jonkin verran vihellystä osakseni. Mutta fiilinki oli nyt todella rautaa ja mestaruus ratkennut, vaikka vasta huomenna maanantaina olisikin loppuottelu. Voitin ottelun 5-0 ja tulen muistamaan ARTO NILSSONIN kovana taistelujana, joka ei antanut hetkeäkään periksi ja oli ottelun jälkeen heti valmis uusintaan, kun vain tilaisuus tarjoutuisi. Tätä tilaisuutta meille ei enää tullut, sillä ammattilaisottelut olivat jo tulossa kohdalleni. On hieno tunne, kun muistaa taistelumme, vaikkemme niistä ole kertaakaan jälkeenpäin keskenämme puhuneet.