VARJONYRKKEILYÄ HARRIN KEHÄKULMASTA/49

 

 Ottelut amatööririntamalla jatkuivat. Edessä oli maaottelu Tallinnassa Viroa vastaan 9.5.1966 ja kaksi päivää myöhemmin eli 11.5. Kohtlajärvellä Viron B-joukkuetta vastaan. Ja näin tuli jälleen mukava loma armeijasta. Matkalle lähtö oli kyllä mennä pahasti pieleen, sillä kolme päivää ennen lähtöä minulle pamahti yli 40 asteen kuume. Pääsin armeijasta kotiin sitä hoitamaan ja kotoa soitin Ringside Clubin silloiselle puheenjohtajalle tohtori HEIKKI MIETTISELLE. Kerroin huoleni ja sanoin ehdottomasti haluavani lähteä Tallinnaan maaotteluun, joten kuume olisi jotenkin saatava alas. Ja sehän ei ollut kikka eikä mikään lääkärimiehelle. Pari päivää kaksi kertaa päivässä penisilliiniä pyllyyn ja sopimus, että tästä ei puhuta mitään "liiton äijille", mutta nyt kun tästä on jo niin kauan, niin ei ne "liiton äijät" varmastikaan huonoa tykkää. Mutta matkalle lähtiessä olo oli kyllä kuin osuuskaupan hevosella, joka oli matkalla teuraalle. Voimat olivat täysin poissa ja kun kiipesin rappusia muutaman kerroksen lähtöpäivää edeltäneenä iltana Suomen nyrkkeilyliittoon, hengästyin pahasti ja piti huilata vähän aikaa oven takana jotta hengitys tasaantuisi. Ja sitten sisälle hyräillen iloisesti päivän iskelmää..."Mä kuulun päivään jokaiseen"....

Ja taas oli koko maajoukkueemme koossa avustajineen, matkanjohtajineen ja muine häärämiehineen. Oli aina mukavaa, kun tapasi kaverit ennen matkalle lähtöä pienen matkajännityksen väreillessä ilmassa. Lehdistön ennakkoarvioinneissa uskottiin jälleen minun tuovan varmasti pisteen Suomelle. Itse olin kyllä hyvin epävarma kovan kuumeen ja lääkityksen jäljiltä, mutta yritettävähän on. Tallinnan saavuttuamme menimme joukkueemme kanssa paikalliselle harjoitussalille verryttelemään matkapölyt pois. Kolmen minuutin varjonyrkkeilyn jälkeen olin läpimärkä hiestä ja väsynyt. Aloin huolestua jo todella seuraavan päivän ottelusta, kun kunto tuntui niin huonolta, mutta toivoin yön levon palauttavan voimani. Maaottelussa on aina sykähdyttävä elämys joukkueiden esittely kansallislauluineen ja niin oli tälläkin kerralla. Nautin valtavasti siitä tunnelmasta, kun meidän sinivalkoinen joukueemme seisoo kehän toisella reunalla vastapäätä vastustajiaan rivissä, itse kullakin katse etsii jotain kiintopistettä, joku yrittää välttää vastustajan katsetta, joku tähyilee sivulle, joku jonnekin muualle. Odotetaan oman nimen mainitsemista, vastustajan esittelyä ja kättelyä.....

Minulla on tapana katsoa tiukasti vastapäätäni olevaa vastustajaani hymyilemättä, mutta kun tuli vuoroni astua kättelemään vastustajaani, tein sen aina lämpimästi hymyillen, tarttuen hänen ojennettuun käteensä molemmin käsin, iskien silmää ja toivottaen "GOOD LUCK".                                    Vastustajani oli VJATESLAV SMIRNOV, jonka voitin hänen omaperäisestä vaappuvasta ja ryntäilevästä tyylistään huolimatta, jopa onneksi puolella vauhdillakin, ja toin Suomelle pisteen. Maaottelun hävisimme kylläkin 6-4 muiden suomalaisvoittajien ollessa tietystikin KARI MERONEN, 57kg, OSKU KANERVA 63,5kg, BÖRJE KARVONEN,54kg.

Otteluiden välipäivinä tutustuimme Tallinnaan ja ostimme meripihkakoruja ja kaviaaria kotiin tuliaisiksi. Tietenkin tällaisena  välipäivänä ajatukset olivat keskittyneet seuraavan päivän otteluun, joka käytiin jonkin matkan päässä Tallinnasta, Kohtlajärvellä. Siellä kohtaisin eestiläisen vasurin AXEL ARRON. Tiesin, että nämä ottelut televisioidaan ja ne on mahdollista nähdä Tallinnan TV;stä myös Suomessa, joten päätin että tänään homma on hoidettava arvokkaasti. JOMI LIMMONEN, erinomainen avustajamme kehän kulmassa Virossa oli jo etukäteen puhunut minulle, etten nyt esiintyisi niin "kapitalistisessa" hengessä kuin Suomessa, vaan tulisin kehään hillitysti ja vaatimattomasti. Hän sai minut oikeaan urheilulliseen lataukseen tällä matkalla ja ansaitsee kyllä suuret kiitokset näistä voitoista Virossa, sekä myös valtavan hienoista päivistä, jotka olimme taas yhdessä reissussa. ARRO oli minun pituiseni vasuri ja kun viimekertainen otteluni vasuria, itäsaksalaista DUNKELIA vastaan oli ollut niin hemmetin kova, päätin heti ottaa kaverilta luulot pois ja keskittyä ottelun alussa "kontraamaan" oikealla vastaan, jotta häneltä haihtuisivat turhat voiton ajatukset. Parikymmentä sekuntia oteltuamme tuli ensimmäinen tilaisuuteni ja oikeani tavoitti ARRON poskipään, tämän polvet notkahtivat ja pelästynyt hämmästys levisi kasvoille. Onnistuttuani tekemään tämän vielä pari kertaa heti ottelun alussa tunsin vastustajani pahimman hyökkäyshalun murtuneen, joten sain jokseenkin rauhallisesti nyrkkeillä selvän pistevoiton eestiläisestä. Homma oli taas hoidettu. Muut suomalaisvoittajat olivat tietysti taas KARI MERONEN, OSKU KANERVA, ja BÖRJE KARVONEN, mutta hävisimme jälleen valitettavasi 6-4 Eestin B-joukkueelle. Näiden ottelujen jälkeen sain kiitosta lehdistöltä erinomaisesta nyrkkeilystä ja todettiin että minusta oli kasvanut ja kehittynyt luotettava edustusnyrkkeilijä. Ilta-Sanomat kertoi otteluselostuksessaan; "Harri Piitulainen oli Tallinnan kehässä hienokseltaan horroksessa koko ottelun ajan, mutta Kohtlajärvellä oli tahti toinen. Puhtaasti ja tarkasti sinkoilevat suorat upposivat AXEL ARROON vaivattomasti, ja vaarallisena pidetty virolainen vasuri joutui armotta avustajan osaan. Kolmannessa erässä uupui ARRO siinä määrin, että tyrmäys olisi ollut mahdollista, muuta Piitulainen tyytyi leikkimään kehässä loppuun asti"!

 

 

Mietittiin myös AIKOOKO HARRI PIITULAINEN TODELLAKIN RIISUA PAITANSA? Kuvan välityksellä, joka oli otettu jo valmiiksi sitä varten kun alan ammattilaiseksi...ystäväni PURTSI PURHOSEN ideoimana....nyt se kuva oli lehdessä kysymyksen kera. Huh, huh, siitä minulla ei ollut tässä vaiheessa mitään tietoa, olin vain nähnyt lehdessä että INGEMAR JOHANSSON olisi kiinnostunut....