6.12.1968 lensimme takaisin stadiin ja valmistautumaan kymmenen päivän päästä olevaan ammattilaisiltaan Helsingissä, joka olisi ELIS ASKIN 30. ammattilaisilta. Siinä illassa kohtaisin mustan englantilaisen LEX HUNTERIN. Enkä kotiin tullessani arvannutkaan, mitä kaikkea muutamassa päivässä voi tapahtua, kun oikein sotkee asiat ja vielä yliarvioi itsensä? Olimme sopineet faijan kanssa, että neljä seuraavaa päivää lepäilen kättäni hautoen, ja käyn keveillä juoksulenkeillä. Samana päivänä kun kotiuduin Trollhättanista, alkoi tulevan ammattilaisillan mainostus Helsingin lehdissä: "Imperiumin neljäs mies kohtaa Piitulaisen Helsingissä", "Harrille vihellettiin, mutta listakipuaminen jatkuu Messuhallissa", "Tehdäänkö Harrista metsästäjänpihvi" (hunter = metsästäjä), Oli jälleen kuvia, missä JORMA WENESKOSKEN kanssa allekirjoitimme ottelusopimuksen.
Pari päivää myöhemmin tuli BERTIL KNUTSSONILTA kirje isälleni Kööpenhaminasta. "Veljeni Yrjö! Kiitos viimeisestä. Hyvä ottelu - hyvä voitto. Pelkään Lex Hunteria. Yritä vaihtaa vastustaja. Hän on vaarallinen, eikä hän ole nimekäs. Melko sopimaton vastustaja. Tosin Al Phillips sanoi, että Harri voittaa varmasti, mutta mitä enemmän mietin ottelua sitä epävarmemmaksi tulen. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä Al Phillips sanoo. Olen matkalla Espanjaan. En valitettavasti voi joulukuun 16. päivänä tulla. Puhu asiasta Elikselle. Seuraavat kilpailut tammikuun lopulla Ruotsissa. Terveisin Bertil.
No nyt kun oli taas vauhtia päällä, niin sen sijaan, että olisin vähän ajatellut olotilaani ja sitä, mitä BERTIL todella kirjoitti, minä huomasin tässä taas rautaisen tilaisuuden saada vähän ylimääräistä säpinää aikaan ennen 16. päivän otteluani.
Ja niinpä PEMU MUSTOSEN kanssa laitoimme kirjeen Ilta-Sanomiin kuvattuna ja etusivun teksti kertoi: "Kirje isä-Piitulaiselle. Hunter liikaa Harrille." Urheilusivulla oli koko sivun otsikko: "Ruotsalaispromoottori säpsähti: tämä mies on liian vaarallinen Harrille"... Musta nuoli osoitti kuvaan, missä musta, vaarallisen näköinen LEX HUNTER on nyrkit tanassa. Minusta oli kuva, jossa harjoituksen jälkeen näytän puuttuvan etuhampaan paikkaa ja kuvan alla oli teksti: "Hammas meni, mutta voitto tuli. Piitulainen menetti ottelussaan LEON ZADOURIA vastaan Trollhättanissa kulmahampaansa. Vanhus osasi lyödä napakasti", Jutussa kerrottiin, ettei minua kiinnosta mikään muu kuin edellisessä ottelussa menetetty hammas. "Harri itse ei piittaa vastustajan laadusta, vaan on joka päivä metsästänyt hammaslääkäriään tuloksettomasti. Ensi maanantaina pitäisi fasadin olla kunnossa.
Ja kyllä tämä juttu saikin säpinää aikaan ja kaikki oli hyvin, sillä vielä ei ollut mielessäni käväissyt, ettenhän minä todellakaan ole ottelukunnossa kovaan matsiin, mutta se selvisi minulle tylysti, kun päivää tämän jälkeen Ilta-Sanomien jutun ilmestymisen jälkeen päätin sparrata muutaman erän tuntuman pitämiseksi.
Olin koko ajan luottanut siihen, että kipeät ja särkevät paikkani paranisivat muutaman päivän levolla ja että oikea käteni tulisi kuntoon ahkeralla hautomisella. Ensimmäinen oikean käden lyöntini harjoitusvastustajan päähän aiheutti minulle sokin. Viiltävä kipu kulki rystysistä olkapäähän asti ja käteni putosi kivusta alas, enkä pystynyt puristamaan sitä nyrkkiin takaisin. Vasta nyt tajusin, ettei minusta olisi kovaan otteluun, jossa vastustajani olisi kovasti päälle hyökkäävä nyrkkeilijä. Olin edelleenkin yksikätinen ja siten puolustuskyvytön hyökkäyksille. Harjoittelin kuitenkin harjoitukset loppuun ja illalla kotona hautoessani kättäni funtsasin, mitä taas olinkaan saanut aikaan tuolla Ilta-Sanomien jutulla, sillä jos nyt peruutan otteluni, niin siitä nousee kyllä melkoinen haloo. Olen taas ollut oikein hölmöilyn mestari ja omalaatuisella julkisuuden tavoittelullani pistänyt taas kerran itseni tosi liemeen....
Juttelin asiasta faijan kanssa, joka sanoi, että tekisin niin kuin minusta parhaalta tuntuisi. Seuraavan päivänä kävelin ja mietin tilannetta. Seuraavan yön kävelin ympäri Lauttasaarta ja mietin tilannetta. Ajattelin myös, että pitäisiköhän lopettaa koko touhu, kun aina on jotain hankaluuksia. Jos ei ole jostain paikasta hajalla, niin sitten on jotain muuta. Aamulla olin lopen uupunut ja ilmoitin, etten nyrkkeilisi LEX HUNTERIA vastaan maanantaina, koska toinen käteni on täysin sökö. Yritin ehdottaa, että iltaa siirrettäisiin kolmella viikolla, jotta ehtisin vähän toipua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja niin kuin arvasinkin, niin nyt alkoi aikamoinen sirkus ja mielipiteiden vaihto lehdistössä.
"Harri Piitulainen peruutti ottelun käsivammaa syyttäen", "Käsipuoli - Piitulainen haluaa vaihtaa vastustajaa", "Askin juhlaillasta tulossa pannukakku, Piitulainen ei ottele", "Käsivamma estää Piitulaisen nousun kehään. Askin 30. juhlailta vaakalaudalla", "Ammattilaisilta siirtyy - Piitulaisen käsi kipeä".
Monen neuvottelun jälkeen JORMA WENESKOSKI teki päätöksen siirtää ammattilaisiltaa kymmenen päivää eli tapaninpäiväksi 26.12.1968 ja minä, kaheli, luulin taas, että käteni parantuisi siinä ajassa ja voisin otella LEX HUNTERIN kanssa tämän "kohuottelun". Näin alkoi taas uusi mainostus iltaa varten. "Askin ilta siirtyi, mutta Piitulaisen vastustaja varmistui", "Piitulainen kohtaa Hunterin 26.12", "Harri Piitulaiselle uransa kovin ottelu", "Paidattomien ilta siirtyi, Harri harjoittelee vielä". Kirjoitetiin minun aloittaneen taas harjoitukset ja olevan mainiossa kunnossa, mikä ei kyllä pitänyt paikkaansa, sillä kökötin kotona hautomassa sitä murheenkryyniäni - oikeaa kättäni - kaikkien nyrkkeilyhalujen ollessa kyllä tipotiessään, ja merkillistä oli, että painoni, joka normaalisti oli 64 kilon paikkeilla, oli pudonnut 60,5 kiloon.... johtui kai siitä henkisestä paineesta, minkä kanssa kamppailin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti