Oli hyvä tulla takaisin stadiin onnistuneen Viron reissun jälkeen. Kausi läheni loppuaan ja edessä oli enää yksi ottelu ennen kesää ja kilpailutaukoa. Se olisi 5.6.1966 Helsingissä suurkisoissa järjestettävässä Helsinki - Lontoo ottelussa. Ja tämän jälkeen armeijaa oli jäljellä kymmenen päivää, joten todella riemuisa kesäloman odotuksen tunne täytti mieleni. Ennen suurkisoja meillä oli vielä fantastinen leiri JOMI LIMMOSEN johdolla Pajulahden urheiluopistolla missä valmistauduimme kohtaamaan Lontoon joukkueen. Tällä leirillä oli JOMI kylläkin lopettaa urani alkutekijöihin säikäyttäessään minut perusteellisesti. Yöllä ajaessani avoautossa lämpimän tuulen hulmutessa hiuksissani, tähtien tukkiessa taivaalla muuten pimeässä yössä tunsin jälleen, kuinka elämä voi olla ihmeellinen, kuin leijuva uni! Haaveisiini vaipuneena ajan PURTSIN auton (jonka hän oli lainannut minulle) urheiluopiston pimeälle parkkipaikalle, kävelen kohti urheiluopiston ovea, kun yht´äkkiä kuuluu vierestäni: "Kello on kaksi". Putoan leijailustani kuin alas ammuttu varis, sydämeni pompahtaa. Varjosta astuu JOMI tuiman näköisenä ja sanoo: "Mene nukkumaan"! Eikä edes runosuoni puhjennut JOMILTA, mikä niin helposti yleensä häneltä onnistuu.... Seuraavan päivän aamuna aamuateriat syötyämme kertoo JOMI että normaali aamuharjoitus jätettäisiin väliin ja pelaisimme jalkapalloa, jossa esiintyisivät joukkueet HYVÄT ja PAHAT. Pahojen loistavaan joukkueeseen kuuluivat mm. OSKU KANERVA, ARTO NILSSON, PURTSI PURHONEN ja yllättäen myös allekirjoittanut sekä vielä pari muutakin "kilttiä pahaa". Ottelun voitti Pahojen joukkue ja iltapäivällä harjoittelu sujuikin jo normaaliin tapaan minua hiukan väsyttäen. Leirin jälkeen alkoi sitten keskittyminen otteluun, jossa kohtaisin 26-vuotiaan Englannin mestarin, lehdistön povaillessa minulle tiukkaa ottelua, mutta todeten kylläkin minun pitävän niin paljon voitonjulistamisseremoniasta, etten hevillä luovuttaisi sitä toiselle. Vietin näitä aurinkoisia ottelua edeltäviä päiviä Helsingin uimastadionilla kuljeskellen sinivalkoinen nyrkkeilyviitta päälläni, jakaen kuviani pikkupojille ja vähän isommille tytöille, toivottaen tervetulleeksi Messuhalliin katsomaan, kuinka Englannin mestari häviää. Mieleni oli tosi riemukas, kun tietoisuus viikon päästä päättyvästä armeijasta ja tulevasta vapaasta kesästä täytti ajatukseni ja tunsin itseni erittäin hyväkuntoiseksi.....
5.6.1966 olemme jälleen Messuhallin kehässä kaikkine niine edeltävine seremonioineen, joita kehään tuloni vaatii. Vastapäisessä nurkassa on Englannin mestari JOHN F. HEAD, vankka ja leveäharteinen kaveri. Olimme sopineet avustajana olevan isäni kanssa rauhallisesta ja tarkasta alusta. Tutkitaan ensin vähän kaverin "aseita". JOHN F. HEAD oli hyvä ja terävä nyrkkeilijä, mutta kuitenkin vähäsen hitaampi minua ja se riitti. Ottelu oli kahden erän jälkeen suunnilleen tasan. Olin taktisista syistä otellut tarkasti, liikkuen ja lyöden vasempia suoriani vastaan HEADIN hyökätessä, niinpä kolmanteen erään mennessäni isäni antoi määräyksen muuttaa nyrkkeilyni hyökkääväksi ja ryhtyä pommittamaan vastustajaani myös oikealla, jota olinkin kyllä jo hiukan pidellyt. Ja tässä olikin hyvä esimerkki kuinka nyrkkeilyssä taktinen muutos äkkiä saattaa sekoittaa vastustajan konseptit. JOHN F. HEAD ei oikein päässyt kolmannessa erässä juoneen mukaan minun yllättäen alkaessa hyökätä ja kolhia hänen päätään oikealla suorallani. Näin sain selvän voiton Englannin mestarista, näin kauden lopuksi.
Kausi oli taas loppujen lopuksi ollut hieno syksyn räpellyksestä huolimatta. Voitimme Lontoon joukkueen 6-4 muiden suomalaisvoittajien ollessa tietysti jälleen BÖRJE KARVONEN, KARI MERONEN, OSKU KANERVA, JOUKO LINDBERG ja kehään palannut PURTSI PURHONEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti