Toukokuu meni kertoillessani aikakausilehdissä, että vielä tästä tullaan ja samalla valmistauduin kiireiseen kesään, sillä näytösotteluja oli taas sovittu mukavasti ja siellä maakunnassahan ne pitivät minua vielä jonkinmoisena nyrkkeilijänäkin. Kesä meni menojaan keikoilla käyden ja huolettomia kesäpäiviä viettäen. Syyskuussa näytösnyrkkeilyruljanssi sai stopin, kun Isojoen nimismies määräsi tanssipaikalle 30 prosentin normaalin huviveron päälle 35 prosentin ammattinyrkkeilyveron, jos nyrkkeilisin siellä. Näin järjestäjille tuli halvemmaksi maksaa palkka minulle ilman nyrkkeilyä....Koetin palata salille, mutten saanut oikein harjoituskipinää. Tuli joulu... Tuli kevät "keltaisen lehdistön" paskajuttuineen, mm. : Urasi on ohi Harri Piitulainen", "Mistäpä löytyisi Piitulaiselle mukava pehmeä vastustaja", "Veronkiertäjä vai siivellä eläjä". Jutut tekivät selväksi, että olen täysin epäonnistunut nyrkkeilijänä, epäonnistunut naisten kanssa, epäonnistunut kaikessa.....
Tässä vaiheessa halusin todella vetäytyä kaikesta pois. Olla vaan rauhassa ja löytää jotakin työtä, missä minua ei kukaan tuntisi eikä kyselisi: "Koska sä voitat Euroopan mestaruuden"? Kesällä yritin kuitenkin vielä kerran saada itseni kuntoon ja juoksentelin Pirkkolassa päivittäin. Elokuussa majuri PUUSTINEN alkoi puuhata ammattilaisiltaa, joka olisi 11.10.1971 Messuhallissa. Samaan aikaan sovin myös ottelusta marraskuun 3.päivänä Barcelonassa Euroopan listalla olevaa TONY ORTIZIA vastaan. Tämä oli kuitenkin turhaa, sillä ottelu Hollannissa asuvaa SUGAR RAY - taiteilijanimeä käyttävää mustaa HUMPHREY LANDBURYA vastaan kesti 11.10.1971 vanhassa Messuhallissa vain 55 sekuntia, kun harhauttavan pitkän oikean käden heilahduslyönnin jälkeen räjähtävä vasen koukku pamahti ohimooni ja kierähdin lyönnin voimasta kehäköysien alle....
Kerron vain tunnelmani ennen ja jälkeen ottelun. Lähdin kotoa Konalasta Messuhalliin haluttomana ja sanoin tulevani kotiin heti matsin jälkeen, jolloin lähtisimme ravintola Adloniin syömään. Ensimmäisen kerran lähdin otteluun ilman mitään pelkoa, jännitystä, voittamisen kovaa toivoa ja tahtoa. Jotenkin tunsin pelini olevan lopussa. Vain muutama pieni pistekortti kädessä, mutta ässät käytettynä...Jokainen minut tunteva oli tämän jo ilmeisesti vaistonnut aamun punnituksessa hiljaisuudestani ja jonkinlaisesta tyynestä alistuneisuudestani.... Jokin sisälläni ilmoitti että peli päättyy tänään... Olin rikkinäinen, väsynyt sirkukseen, väsynyt julkisuuteen, tietämätön tulevaisuudesta. OTTELU OHI - MATKALLA PUKUHUONEESEEN. Peli on päättynyt... Nyrkkeily nosti minut tähtiin. Nyrkkeily antoi minulle unelmia. Nyrkkeily toi minulle ystäviä. Nyrkkeily antoi elämän, jonka jokainen päivä, tunti, minuutti ja sekuntti on ollut kokemisen arvoinen. Nyrkkeily pudotti minut tähdistä. Nyrkkeily romutti minun unelmani. Nyrkkeily pirstoi sieluni miljooniksi pirstaleiksi. Poistuin Messuhallista ensi kerran takaovesta. Ajatus, että nyrkkeily on loppu - finito, työntyi jatkuvasti ajatuksiini. Lanka on poikki. Olet häviäjä. Et voi nyrkkeillä, sillä se on vain voittajia varten.... Pirstaleita...pirstaleita...NIITÄ tuntui olevan sisukseni täynnä. MITÄ NYT....MITÄ NYT? Tämä kysymys, johon päivien, viikkojen, kuukausien, vuosien mittaan mielessäni etsin vastausta. Kuitenkin nyt, kun on kulunut aikaa, kymmeniä vuosia ja hyvin paljon on elämässä ehtinyt tapahtua, voin sanoa, että nyrkkeilyvuoteni olivat hieno jakso elämässäni, vaikkakaan en pystynyt lunastamaan kaikkia minuun kohdistettuja odotuksia nyrkkeilijänä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti